Tutkimukselle kasvot: Riikka Miettinen

Tutkijatohtori Riikka Miettinen tutkii mielisairaiden ja muiden marginalisoitujen ihmisryhmien historiaa, koska menneisyyttä koskeva tutkimustieto voi muuttaa asenteita ja syrjiviä rakenteita.

Mielisairaiden historiaa ja marginalisoinnin mekanismeja

Tutkin tällä hetkellä mielisairaiden historiaa uuden ajan alun (n. v. 1500–1800) Suomessa ja Ruotsissa. Olen kiinnostunut erityisesti mielisairauden sosiaalihistoriasta ja yhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen hoivajärjestelmien sekä uskonnon limittymisestä arkeen. Tutkimukseni hoivan, hyvinvoinnin, uskonnon ja ihmisten kokemuksien yhteyksistä liittyvät kysymyksiin sosiaalisesta epätasa-arvosta sekä esimerkiksi hyvinvoinnin ja parantamisen mekanismeista. Vammaisuuden historia, mukaan lukien mieleltään sairastuneiden historia, ja vammaistutkimus ovat tärkeitä ja ajankohtaisia tieteenaloja maailmassamme, jossa noin seitsemäsosalla väestöstä on terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä vammoja ja sairauksia.

Kuva: Tampereen yliopisto/Jonne Renvall

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut nyky-yhteiskunnassa syrjäytettyjen ihmisryhmien historiasta ja nykytilanteesta, sillä rakenteissa ja monien ryhmien kohtelussa on vielä paljon korjattavaa. Olen yleisemmin kiinnostunut marginalisoinnin merkityksistä sekä sosiaalipoliittisista ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Ihanteellista olisi vaikuttaa yhteiskuntaan ja ihmisiin tutkimuksellani, esimerkiksi vaikuttamalla ihmisten käsityksiin ja asenteisiin sekä syrjiviin rakenteisiin menneisyyttä koskevalla tiedolla.

Keskiaikaleikeistä osaksi tutkijayhteisöä

Kiinnostukseni historiaan syttyi jo lapsuudessa: leikimme ystävieni kanssa esimerkiksi kivikauteen ja keskiaikaan liittyviä mielikuvituksellisia leikkejä ja pidin fiktiivisistä historiallisista kirjoista ja elokuvista. Lukiossa kiinnostuin entistä enemmän historiasta, ja hakeuduin opiskelemaan historiaa Tampereen yliopistoon. En vielä opiskeluaikoina osannut ajatella historiantutkijan uraa, mutta historiantutkimuksen teko vei mennessään viimeistään tehdessäni gradua. Päädyin tekemään jatko-opintoja ja väitöskirjaa graduohjaajieni kannustuksesta. Juuri inspiroiva ja tukeva tutkijayhteisö oli keskeinen tekijä sille, että minusta tuli tutkija.

Salapoliisi tiimityössä

Innostavinta työssäni on itse tutkimuksen tekeminen: aineistojen keruu arkistoissa, niiden analyysi, kirjoittaminen ja uuden tiedon tuottaminen. Tykkään näprätä vanhoja papereita ja niteitä, ja salapoliisityön ja löytämisen ilo on huikeaa! Tutkimuskirjallisuuden ja alkuperäislähteiden tietojen yhdistely avaa uusia näkökulmia menneisyyteen.

Nautin myös yhteistyöstä muiden tutkijoiden kanssa. Ideointi, ajatusten jakaminen ja uuden oppiminen on tutkijan työssä jatkuvaa. Harva tulee ajatelleeksi, että tutkijan työ on varsin sosiaalista ja yhteisöllistä (nykyistä pandemiapoikkeustilannetta lukuun ottamatta); tärkeintä tieteen syntymisen kannalta ovat uudet ajatukset ja inspiraatio, joita keskustelut, verkostot, konferenssit ja toisten tutkimuksiin tutustuminen herättävät. Haluaisin olla tutkija, joka on avoin ja reilu tiedeyhteisön jäsen. Haluan edistää toisten tutkimusta ja urapolkuja. Työssäni minua innostaa myös nuorempien tutkijoiden mentorointi ja motivoituneiden opiskelijoiden opettaminen ja ohjaaminen.

Vapautta ja kansainvälisiä verkostoja

Parasta tutkijan työssä on itsenäisyys ja vapaus. Työtä voi tehdä käytännössä milloin ja missä vaan, mikä antaa tilaa ja mahdollisuuksia erilaisille elämän järjestelyille mutta toisaalta myös luo haasteita työ- ja vapaa-ajan erottamiselle ja palautumiselle. Huonoja puolia ovat tutkimustyön rahoitusten ja työsuhteiden epävarmuus, pätkittäisyys ja lyhytjänteisyys sekä epäselvät odotukset ja työurat yliopistoissa.

Kansainvälisyys on alallani ja tutkijanurallani elinehto. Tiedettä tai uutta tietoa ei voisi tuottaa ilman ajatusten, tietojen ja ideoiden vaihtoa myös kotimaan ulkopuolella. Yhteisjulkaisujen kirjoittaminen verkkotyökaluin ja yhteistyö esimerkiksi sähköpostein ja konferensseissa on osa tutkijan arkea. Kansainvälisyys ei siis tarkoita aina fyysistä liikkuvuutta ja pitkien aikojen oleskelua ulkomailla. Tosin itse nautin niistäkin, ja liikkuvuus oli erittäin tärkeää siirtyessäni väitöskirjatutkijasta eteenpäin urallani.

FT Riikka Miettinen työskentelee tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä Tampereen yliopistossa. Tohtoriksi valmistumisen (Tampereen yliopisto) jälkeen hän vietti vuoden vierailevana tutkijana Uppsalan yliopistossa Ruotsissa. Lisäksi hän tehnyt tutkimusta lyhyempiä ajanjaksoja ulkomailla, esimerkiksi Australiassa.