Anna Sofia Salonen

Tutkimukseni paikantuu teologian, sosiologian ja sosiaalitieteellisen uskonnontutkimuksen leikkauspintaan ja yhdistää laajasti kulutukseen, huolenpitoon, hyvinvointiin ja etiikkaan liittyviä kysymyksiä. Ruoka on tieteellisen työni kantava teema. Väitöskirjassani ja siihen liittyvissä julkaisuissa olen tutkinut ruoan kulutusta erityisesti köyhyyden ja niukkuuden kontekstissa. Viimeaikoina tutkimuksellinen kiinnostukseni on siirtynyt yhä enenevässä määrin runsauden ja ylimäärän kysymyksiin, kuitenkin ottaen huomioon, etteivät runsaus ja niukkuus ole toisistaan irrallisia asioita. Käynnissä olevassa tutkimuksessani tarkastelen tavallisten ihmisten eettistä elämää tarkastelemalla kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta arkisen ruoankulutuksen kontekstissa. Tavanomaisen ruoankulutuksen etiikan tarkastelu on tärkeää yhteiskunnassa, jossa elintarvikejärjestelmä tuottaa jatkuvasti enemmän ruokaa kuin on mahdollista kuluttaa, ja jossa ihmisiä kutsutaan jatkuvasti tuomaan esiin identiteettiä, persoonallisuutta ja arvoja ruokavalintojen kautta. Työskentelen tällä hetkellä Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2018-2021) Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.

Lue Anna Sofia Salosen haastattelu Nuorten Tiedeakatemian Tutkimukselle kasvot -henkilökuvasarjassa.