Salla-Maaria Laaksonen

Yhä suurempi osa yhteiskunnallisesta keskustelusta ja toiminnasta tapahtuu tavalla tai toisella digitaalisten alustojen välittämänä, esimerkiksi erilaisissa sosiaalisen median palveluista. Kyse on viestinnästä, minkä vuoksi digitaalisten alustojen tutkimusta on tehty paljon juuri viestinnän tutkimuksen parissa. Mutta entistä enemmän kysymys on myös yhteiskunnallisesta vallankäytöstä, poliittisesta ja kaupallisesta toiminnasta sekä organisoitumisesta, jotka tapahtuvat viestinnän tukemana ja sen kautta.

Omat tutkimusaiheeni liittyvät viestintään, teknologiaan, organisaatioihin ja organisoitumiseen digitaalisilla alustoilla. Väittelin vuonna 2017 tohtoriksi valtiotieteistä, viestinnästä. Väitöskirjani käsitteli organisaatiomaineen tarinoiden rakentumista hybridissä mediatilassa. Tällä hetkellä työskentelen tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa, jossa tutkimukseni keskittyy datan ja algoritmien toimijuuteen organisaatioissa sekä kollektiiviseen toimintaan digitaalisilla alustoilla.

Metodien soveltaminen ja kehittäminen on tärkeä osa tutkimustyötäni. Olen ollut mukana ja koordinoinut useita tutkimusprojekteja, jotka käyttävät isoja data-aineistoja ja laskennallisia menetelmiä osana yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.

Olen myös avoimeen tieteen ja tiedeviestinnän puolestapuhuja. Olen julkaissut kirjan asiantuntijaviestinnästä sosiaalisessa mediassa ja pidän teemasta myös kursseja ja koulutuksia. Olen informaatioteknologian yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen seuran Rajapinta ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja.

Verkkosivu: http://www.iki.fi/jahapaula

Twitter: @jahapaula