Olen suurikokoisten kvanttisysteemien, kuten aikakiteiden ja supranesteiden johtava nuori asiantuntija maailmassa. Äärimmäisen kylmien supranesteiden saralla olen näyttänyt kansainväliselle yhteisölle suuntaa jo väitöskirjavuosinani. Tästä ehkä osuvin esimerkki on puolikvanttivorteksit, jotka löysin väitöskirjatyöni puitteissa. Itsenäisen tutkijanurani tähänastisista tuloksista selkeimmin esiin nousee helium-3 supranesteen kaksiulotteisen luonteen ymmärtäminen sekä aikakiteiden vuorovaikutuksien havaitseminen. Nykyinen tutkimukseni Lancasterin yliopistossa Englannissa pyrkii vastaamaan kysymyksiin kuten miltä kvanttifysiikan koskettaminen tuntuu ja voiko aikakiteen sulattaa? Lisäksi rakennamme supranesteeseen perustuvaa pimeän aineen havaintolaitetta ja kaivelemme esiin kosmoksen alkuhämärää supranesteen sopukoista.
Tekninen johtajuus antaa selkänojaa uusien tieteellisten yhteisöjen luomiseen. Vuonna 2020 perustamani Kvanttinesteverkosto pyrkii liudentamaan alamme vakiintuneiden heimorajojen välisiä rajaviivoja. Keskustelut ja esitykset tällä alustalla ovat vapaasti yleisön seurattavissa.
Tieteen kansantajuistaminen on tärkeä osa työnkuvaani, ja vastaan mielelläni paitsi omaa alaani käsitteleviin, myös fysiikkaa koskeviin yleisluontoisiin kysymyksiin. Olen kokenut esiintyjä yleisölle avoimissa tiedetapahtumissa.