Työskentelen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella, ja tutkin alakoulun ja esiopetuksen dialogista luokkahuonevuorovaikutusta sekä opetuksen laatuun liittyviä erilaisia tekijöitä. Dialoginen luokkahuonevuorovaikutus tarkoittaa jatkuvaa, kumulatiivista ja vastavuoroista luokkahuonepuhetta, jonka kautta opettaja ja oppilaat tutkivat ja rakentavat jaettua tietoa. Suomalaisella opetuksen kentällä dialogisen luokkahuonevuorovaikutuksen merkitys on jo pitkään tunnistettu, ja muun muassa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet korostavat oppilaiden vuorovaikutustaitojen tukemista, yhteistä ongelmaratkaisua, argumentointia ja päättelyä. Dialogisen vuorovaikutuksen tärkeydestä huolimatta opetuskeskustelua esiintyy luokkahuoneissa varsin vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tutkimukseni päätavoite onkin tarkastella dialogisen vuorovaikutuksen laatua ja tekijöitä mahdollisimman laajasti ja kriittisesti selvittääkseni, miten dialogia ja sen kautta oppilaiden oppimista voidaan kasvattaa suomalaisissa luokkahuoneissa.
Olen väitellyt kasvatustieteen tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta 2018. Väitöskirjani käsitteli alakoulun ja esiopetuksen opetusdialogin laatua, tiedonrakennusta ja yhteyksiä oppilaiden akateemiseen suoriutumiseen. Postdoc-tutkimuksessani olen jatkanut dialogisen luokkahuonevuorovaikutuksen tutkimusta kartoittaen laajemmin dialogin laatua, vaikutuksia oppilaiden oppimiseen sekä dialogiin liittyviä erilaisia opettaja- ja oppilaskohtaisia tekijöitä. Tämän lisäksi olen tutkinut alakoulun opettajien ammatillista katsetta hyödyntäen silmänliikevideointia ja niihin liittyviä opettajien haastatteluja. Tutkijaurani aikana olen työskennellyt seuraavissa laajoissa kasvatustieteen tutkimushankkeissa: Alkuportaat -tutkimus, Stressi ja vuorovaikutus luokassa -tutkimus (TESSI), Kaksivuotisen esiopetuskokeilun seurannan ja arvioinnin tutkimushanke sekä Right to Belong -konsortio. Lisäksi olen työskennellyt tutkijatohtorina New York University Abu Dhabissa Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Postdoc-tutkimustani ovat viime vuosina rahoittaneet Emil Aaltosen Säätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto.