Tutkin oikeustiedettä ja olen erityisen kiinnostunut sopimusoikeudesta liike-elämän kontekstissa. Väittelin vuonna 2022 Helsingin yliopistossa kaupallisten sopimusten irtisanomisesta ja olin samana vuonna vierailevana tutkijana Belgiassa (Institute for Contract Law, KU Leuven). Teen parhaillani sopimusoikeudellista post doc-monografiaa Helsingin yliopistossa apurahalla sekä toista tohtorin tutkintoa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Olen urani aikana työskennellyt sopimusoikeuden yliopisto-opettajana sekä toiminut myös liikejuridiikan juristin tehtävissä. Pidän tärkeänä, että tutkimuksessani yhdistyvät käytäntö ja teoria, jotta tutkimukseni olisi hyödyllistä mahdollisimman monelle.
Sopimusoikeus oikeudenalana on mielestäni kiehtova sen takia, etteivät osapuolten käyttäytymistä ohjaavat oikeusnormit tyypillisesti perustu pelkästään lainsäädäntöön tai sopimuksen tekstiin. Oikeuskysymyksiä sääntelee monesti myös lakiin kirjoittamattomat niin kutsutut yleiset opit, jotka ovat muotoutuneet osaksi oikeuttamme oikeuskäytännön ja kirjallisuuden kautta. Kiinnostava kysymys onkin se, mistä löydämme kyseistä oikeuskysymystä määrittävät oikeudelliset normit, ja mikä niiden tarkempi sisältö on. Näihin kysymyksiin olen keskittynyt viimeaikaisessa tutkimuksessani.
Kuva: Roy Ahlfors