Tutkimukselle kasvot: Siiri Toiviainen Rø

Tutkimukselle kasvot -henkilökuvassa Nuorten Tiedeakatemian tutkijat kertovat työstään ja polustaan tutkijoiksi.

Onko mielihyvä ihmiselämän korkein päämäärä? Tutkijatohtori Siiri Toiviainen Rø tutkii varhaisten kristittyjen näkemyksiä mielihyvästä ja hedonismista.

Suurin osa tutkimuksestani liittyy tavalla tai toisella antiikin kristilliseen etiikkaan ja ihmiskäsityksiin. Alani perinteinen nimi on patristiikka, sillä sen kohteena ovat olleet niin sanotut ”kirkkoisät”, kirkkojen oikeaoppisina pitämät varhaiskristilliset ajattelijat. Nykytutkijoiden perspektiivi on kuitenkin yleensä laajempi, ja monet puhuvatkin mieluummin varhaiskristillisyyden tutkimuksesta.

Olen tutkinut erityisesti varhaisten kristittyjen näkemyksiä mielihyvästä ja hedonismista eli käsityksestä, jonka mukaan mielihyvä on ihmiselämän korkein päämäärä. Minua kiinnostaa esimerkiksi se, millaisia muotoja antiikin filosofinen hedonismikeskustelu saa kristittyjen kirjoittajien teksteissä ja missä tilanteissa aihepiiri nousee esiin. Kesällä 2021 siirryn uuteen Akatemia-projektiin, joka käsittelee äärimmäisen hädän periaatteen (”hätä ei lue lakia”) historiaa antiikissa, keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla. Olen tutkinut mielihyväteeman sivutuotteena melko paljon varhaiskristillisiä käsityksiä moraalisesta toimijuudesta, ruumiin tarpeista ja aineellisen hyvän oikeudenmukaisesta jakamisesta, ja toivon, että tästä taustasta on hyötyä tulevassa projektissa.

Omassa alassani minua innostaa erityisesti monipuolisuus: antiikin kristillisten lähteiden tutkimuksessa saa hyödyntää muun muassa teologiaa, filosofiaa ja historiantutkimusta sekä kehittää jatkuvasti omaa kielitaitoaan. Ensimmäiset vuosisadat ajanlaskun alun jälkeen olivat kristillisen teologian luovaa aikaa; monet käsitykset, joita nykyään pidetään itsestään selvästi osana kristinuskoa hakivat tuolloin vasta muotoaan. Vaikka antiikin kirjoittajien lähtökohdat ovat monin tavoin hyvin erilaisia kuin omani, monet lähteissäni esiintyvät kysymykset ovat varsin tunnistettavia: Tuoko materia onnea? Missä kulkee kohtuullisen kulutuksen raja? Entä miksi olemme niin helposti mielitekojemme vietävissä?

Uteliaasta lapsesta tutkijaksi

Olen lapsesta asti ollut hyvin utelias ja tiedonjanoinen. Historia, uskonto ja kielet ovat kiinnostaneet minua pienestä pitäen. Yläasteen kävin niin sanotulla latinaluokalla, mikä varmasti antoi valmiuksia antiikin kirjallisuuden tutkimiseen, vaikka itse kuvittelin tuossa vaiheessa suuntautuvani jollekin luonnontieteelliselle alalle. Lähipiirissäni on useita tutkijoita, joiden kautta tutkimustyön arki on aina ollut minulle mutkattomasti läsnä. Uravalintani ei silti ole ollut mitenkään suoraviivainen. Olen pohtinut ja tuskaillutkin asiaa joka kerta, kun elämä on ollut jonkinlaisessa taitekohdassa. Nykyään kuitenkin näen yhä selvemmin, että vahvuuteni tulevat käyttöön tutkimus- ja opetustyössä.

Oma alani on Suomessa varsin pieni, joten päätin hakea tohtoriopiskelijaksi ulkomaille. Tein väitöskirjani Durhamin yliopistossa Englannissa. Monet tuona aikana syntyneet kontaktit ja ystävyyssuhteet ovat minulle edelleen tärkeitä. Toisen maan tutkimuskenttään tutustuminen tuo omaan tutkimukseen uusia painotuksia ja tekee samalla näkyväksi suomalaisen tutkimusperinteen taustaoletuksia.

Kaksiteräinen vapaus tutkijantyössä

Tutkijan työssä parasta ovat uudet ideat ja varsinkin ne hetket, kun asioiden väliset yhteydet alkavat hahmottua. Nautin sellaisista työpäivistä, jolloin minulla on kunnolla aikaa ajatella. Lisäksi keskustelut kollegojen ja opiskelijoiden kanssa ovat usein hyvin antoisia. Olen sosiaalisesti motivoituvaa tyyppiä ja innostun helposti ajatusten jakamisesta ja yhteisistä projekteista. Pahinta on varmasti uranäkymiin liittyvä epävarmuus. Työhön pitäisi panostaa paljon, mutta mitään lupauksia jatkosta ei tässä vaiheessa ole.

Tutkijan työhön kuuluva joustavuus on sekä työn parhaita että pahimpia puolia. Pystyn vaikuttamaan työni sisältöön ja työaikoihini melko paljon, mutta työn jaksottaminen ja rajaaminen on usein hankalaa. Tutkijan työ keskittyy humanistisilla aloilla edelleen melko paljon yksilösuorituksiin, mikä synnyttää joskus myös yksinäisyyden tunteita.

Haluaisin olla kollegiaalinen tutkija, joka suhtautuu kannustavasti sekä toisiin tutkijoihin että opiskelijoihin ja muihin alastani kiinnostuneisiin ihmisiin. Yritän omalta osaltani puhua tutkijan työstä realistisesti ja maanläheisesti. Vaikka pyrin tekemään työtehtäväni hyvin ja usein ne myös positiivisesti vievät mukanaan, vastustan ajatusta, että tutkimustyö on kaiken nielevä kutsumus.

 

Siiri Toiviainen Rø, PhD, työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa systemaattisen teologian osastolla. Hän väitteli tohtoriksi Durhamin yliopistosta Englannista ja työskenteli sen jälkeen Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikössä Helsingin yliopistossa.