Ruudun takaa -haastattelusarjamme esittelee Tutkija tavattavissa -etätiedekasvatuspalvelun tutkijoita
Maantieteilijä Petteri Muukkonen on Tutkija tavattavissa -palvelun ahkerimpia tutkijavierailijoita. Muukkonen on tutkimusta tekevä yliopistonlehtori, jolla on myös maantieteen ja biologian opettajan pätevyys. Hän osallistuu Helsingin yliopiston opettajakoulutukseen ja ohjaa myös opinnäytetöitä. Ruudun takaa -sarjan haastattelussa Muukkonen avaa ajatuksiaan maantieteen relevanssista ja tiedekasvatuksen tärkeydestä.
Miten päädyit maantieteen ja paikkatiedon pariin? Olitko jo lapsena kiinnostunut näistä asioista, vai iskikö innostus myöhemmin?
Maantieteen ja paikkatiedon pariin päädyin, koska maantiede on ollut aina yksi lempioppiaineistani yläkoulussa ja lukiossa. Maantieteessä voin yhdistää kiinnostustani metsiä ja luontoa kohtaan sekä suunnistusharrastuksen kautta syntynyttä kiinnostusta karttoja kohtaan. Suunnistusta olen harrastanut 8-vuotiaasta asti, ja siksi kartat ovat olleet osa elämääni jo pienestä pitäen. Monilla paikkatietoasiantuntijoilla on taustalla kiinnostus karttoja kohtaan.
Voisitko antaa esimerkin omasta tutkimuksesta, jossa paikkatieto on ollut erityisen tärkeässä roolissa uuden tiedon tuottamisessa?
Paikkatieto näyttäytyy tutkimuksissani usein soveltavana paikkatietona, eli paikkatiedon avulla tutkitaan ja analysoidaan jotakin muuta ilmiötä tai aihetta. Aiemmin muun muassa työskentelin silloisella Metsäntutkimuslaitoksella hiilitaseinventoinnissa ja biomassakartoituksessa, ja niissä hyödynnettiin esimerkiksi satelliittikaukokartoituksella hankittua tietoa metsistä. Viime vuosina olen hyödyntänyt paikkatietoa asukkaiden liikkumisen ja liikunnan mahdollisuuksien tutkimuksessa, kun on tarkasteltu esimerkiksi liikuntapaikkojen sijaintia, määrää ja kattavuutta. Lisäksi tutkin myös paikkatiedon ja geomedian opetusta ja oppimista osana maantieteen opetusta. Aika soveltavasti siis kaikenlaista, missä paikkatietoa joko hyödynnetään tai itse paikkatieto ja paikkatieto-osaaminen on tutkimuskohteena. Hyvin laaja-alaisesti siis.
Olet tehnyt jo noin 20 etävierailua Tutkija tavattavissa -palvelun kautta. Pääasiassa olet tehnyt etävierailuja lukion maantieteen GE4-moduuliin. Mikä motivoi sinua tekemään lukiovierailuja?
Minua motivoi auttaa maantieteen opettajia, kun he tarvitsevat apua tai haluavat täydennystä opetukseensa. Juuri maantieteen GE4-moduuli on osoittautunut sellaiseksi, jossa opettajat kaipaavat apua tai he haluavat rikastuttaa moduulin opetusta ajankohtaisella paikkatietoon liittyvillä aineistojen, menetelmien tai tutkimusten kuvauksilla. Paikkatietoaineistothan kehittyvät koko ajan hirmuista vauhtia teknologian kehittyessä. Tällöin opettajat kokevat, että on kiva kuulla uusista tutkimuksista tai paikkatiedon aineistotyypeistä tai -analyyseistä. Opettajat saattavat kokea, että he eivät ole ehtineet seurata alan kehitystä, tai heidän omista opinnoistaan on kulunut pitkä aika. Minua motivoi lisäksi se, että saa välittää maantieteen ilosanomaa opiskelijoille, joita maantiede kiinnostaa. Näen, että tällainen tiedekasvatus ja tieteen jalkauttaminen on meidän yliopistotutkijoiden akateeminen velvollisuus.
Opiskelijat lähettävät sinulle kysymyksiä ennen vierailuja. Minkälaiset kysymykset lukiolaisia askarruttavat tutkimusteemassasi tai tutkijuudessa?
Opiskelijat haluavat kuulla yllättävän paljon siitä, mitä maantieteilijät tekevät työkseen ja mihin he työllistyvät. Lisäksi he kysyvät henkilökohtaisia asioita, kuten sitä, miksi olen päätynyt maantieteen pariin. Lisäksi yllättäen kysytään ihan konkreettisia kysymyksiä esimerkiksi kaukokartoitukseen ja sen aineistoihin, kuten satelliittikuviin tai laserkeilaukseen, liittyen. Esimerkiksi sitä, kuinka tekoälyä käytetään satelliittikuvien tulkinnassa.
Oletko saanut ennakkokysymysten lisäksi viritettyä vierailujen aikana keskustelua? Osaisitko vinkata muille Tutkija tavattavissa -kollegoille, miten aktivoida keskustelua etävierailujen aikana?
Useimmiten opiskelijat ovat tilanteessa hirmu ujoja, mikä voi johtua esimerkiksi etäyhteydestä. Jos vierailisi paikan päällä luokassa, kysymyksiä varmaan kysyttäisiin rohkeammin ja enemmän. Tähän ratkaisuna voisi olla, että opiskelijat säästävät kysymyksiä myös videovierailun aikana kysyttäväksi, eikä kaikkia kysymyksiä lähetettäisi etukäteen.
Miten pyrit tekemään tutkimuksesi ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi nuorille?
Yritän pitää esittelemäni asiat visuaalisesti houkuttelevina ja sisällöllisesti kevyinä. Esimerkiksi luentokalvoissa voi olla paljon kuvituskuvia, esimerkkikuvia tai -karttoja ja visuaalisesti väljyyttä. Vältän tekstiraskaita kalvoja. Lisäksi opetuksessani pyrin selkeään artikulaatioon ja sopivaan määrään toistoa ja kertaamista. Pyrin esittämään konkreettisia ja helposti ymmärrettäviä esimerkkejä ja tuomaan esiteltävät asiat kohdeyleisön aiemman osaamisen mukaiselle tasolle.
Koetko, että paikkatieto ja maantiede kiinnostavat nuoria riittävästi? Onko alalle tulijoita riittävästi ja koetaanko se vetovoimaiseksi? Onko nuorilla esimerkiksi ennakkohuolia työllistymiseen liittyen?
Paikkatieto saattaa kiinnostaa nuoria, kun vierailuiden aikana opitaan missä kaikkialla meidän arjessamme on paikkatietoa ja sijaintitietoa esimerkiksi mobiililaitteiden sovelluksissa. Lisäksi visuaaliset esitykset uusista kaukokartoitusaineistoista, kuten esimerkiksi laserkeilauksen esimerkkiaineistojen kuvat metsän puista tai kaupunkiympäristöstä konkretisoivat paikkatiedon erilaisia aineistoja ja niiden nopeaa kehitystä. Tekniikka ja teknologian kehittyminen näyttävät kiinnostavan. Vuosittain maantieteen ylioppilaskokeeseen osallistuu yhteensä noin 5000 abia. Tämä on ihan hyvä määrä, mutta varaa olisi nousta, koska noin 30 000 uutta opiskelijaa aloittaa lukiossa joka vuosi. Lisäksi maantiedettä hakee vuosittain yliopistoon opiskelemaan sellainen määrä hakijoita, että maantiedettä voidaan kutsua hakupainealaksi, mikä on ilahduttavaa. Toki aina olisi kiva, jos maantieteen opinnot kiinnostaisivat laajemminkin. Maantieteilijät työllistyvät ihan hyvin ja suunnilleen samalla prosentilla kuin luonnontieteiden korkeakoulutetut keskimäärin. Jos opinnoissa painottaa paikkatieto-opintoja, on tämän havaittu olevan valtti työelämässä, eli paikkatieto-osaajia tarvitaan kuumeisesti. Tämä johtuu siitä, että paikkaan sidotun tiedon määrä yhteiskunnassa kasvaa räjähdysmäisesti. Otetaan esimerkiksi autonominen liikenne, kuten robottiautot. Tässäkin tarvitaan paikkatieto-osaajia – tai esimerkiksi uusien supermarkettien sijoittamisen suunnittelussa. Yritän aina näissä vierailuissa avata miten moniin eri tehtäviin ja työpaikkoihin maantieteilijöitä työllistyy.
Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka ovat kiinnostuneita maantieteestä tai paikkatiedosta? Tai niille, jotka harkitsevat alan opiskelua? Onko olemassa esim. joitain hyviä sivuaineita, joita suosittelisit opiskelemaan maantieteen rinnalla?
Maantiede on siitä kiva oppiaine ja tieteenala, että sillä on yhtymäkohtia moniin eri aloihin. Maantieteen opintojen rikkaus onkin se, että sitä sopii tukemaan monet erilaiset sivuaineet tai muiden aineiden opinnot. Maantieteilijöitäkin löytyy – ja osaajia tarvitaan – aivan laidasta laitaan: aina ihmistieteistä teknisempään osaamiseen tai taloustieteistä ekologiaan ja ympäristötieteisiin. Alueellista tarkastelua, mikä on maantieteen ydin, tarvitaan monilla eri aloilla. Suosittelen opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa, laaja-alaisuus on maantieteen rikkaus ja mahdollisuus.
Onko jotain, mitä toivoisit ihmisten ymmärtävän paremmin maantieteestä tai paikkatiedosta? Tai liittyykö alaan sinun mielestäsi joitain haitallisia harhaluuloja tai yleistyksiä?
Maantiede ei ole yhtä kuin paikannimien, eri maiden lippujen tai maailman pisimpien jokien ulkoa opettelua. Sen sijaan maantieteen ydintä on alueellinen eli sijaintiin liittyvä tarkastelu, esimerkiksi äänestystulosten jakautuminen maan eri osissa tai vaikkapa miksi luonnon prosessit muovaavat maapallon eri paikoista erilaisia ja erinäköisiä. Alueelliset erot ja yhteydet sekä maantieteelliset prosessit ovat maantieteen ydintä, ei paikannimien osaaminen. Tämä on valitettavan yleinen harhaluulo.
Onko jokin erityinen tai yllättävä seikka etävierailulta, joka sinulle on jäänyt mieleen?
Olen pitänyt videovierailuita niin Suomen ulkopuolelle kansainvälisiin Suomi-kouluihin maailmalla kuin myös oman kotikuntani kouluun lähellä minua. Tämä on aina niin yllättävää, että vierailukohde voi sijaita missä vain, ja videoyhteys mahdollistaa sen vaivattomasti.