Tutkimukselle kasvot -haastattelusarjassa esitellään kevään aikana Nuorten Tiedeakatemian kansainvälisiä osaajia. Kevään toinen haastateltava, Andreas Hauptmann, arvostaa suomalaisen tiedeyhteisön tasapainoista suhtautumista työelämään.
Kuka olet?
Olen Andreas Hauptmann, ja työskentelen tällä hetkellä akatemiatutkijana ja laskennallisen matematiikan apulaisprofessorina Oulun yliopistossa matemaattisten tieteiden tutkimusyksikössä. Olen ollut siellä vuodesta 2019 alkaen.
Mikä on tutkimusaiheesi?
Tutkin inversio-ongelmia, jotka voi ymmärtää abstraktisti ”määritä tuntematon suure ulkoisten mittausten avulla, kun mittausprosessi tunnetaan”. Konkreettisesti tutkimusryhmämme on kiinnostunut lääketieteellisestä kuvantamisesta ja tomografian sovelluksista, esimerkiksi tietokonetomografiasta ja magneettikuvauksesta. Kun data vääristyy johtuen kohinasta tai nopeutetusta kuvausajasta, tarvitaan luotettavan kuvan saamiseksi sellaisia edistyneen matematiikan menetelmiä, joita kehitämme ja testaamme käytännössä ryhmässämme. Pidän erityisesti alani tieteidenvälisestä luonteesta.
”Olen aina arvostanut suomalaista lähestymistä tieteeseen, joka yhdistää onnistuneesti hyvin kilpailukykyisen tutkimuksen tasapainoiseen työelämään.”
Miten päädyit muuttamaan toiseen maahan?
Olin Erasmus-vaihdossa Helsingin yliopistossa vuonna 2010, jolloin tutustuin inversio-ongelmiin. Sen seurauksena aloitin väitöskirjatutkijana Helsingissä 2013. Olen aina arvostanut suomalaista lähestymistä tieteeseen, joka yhdistää onnistuneesti hyvin kilpailukykyisen tutkimuksen tasapainoiseen työelämään.
Mitä hyviä ja huonoja puolia tutkimusympäristön vaihtamiseen liittyy?
Ensimmäinen tutkimusympäristön vaihdos tapahtui vaihtovuoteni aikana, jolloin opin uudenlaisen lähestymistavan opintoihin ja yliopistoelämään. Helsingissä opiskelijoilla ja opettajilla oli läheisempi ja henkilökohtaisempi suhde kuin kotiyliopistossani Saksassa. Toinen oli postdoc Lontoon University Collegessa, jossa opin suoriutumaan hyvin kilpailullisessa ympäristössä ja johon liittyi myös henkilökohtaisia uhrauksia. Nämä auttoivat muovaamaan omaa lähestymistapaani tutkimustyöhön ja löytämään tasapainon menestyksekkään ja kannustavan tutkimusryhmän johtamiseen.
”Helsingissä opiskelijoilla ja opettajilla oli läheisempi ja henkilökohtaisempi suhde kuin kotiyliopistossani Saksassa.”
Minkälaista tukea olet saanut kansainvälisenä tutkijana?
Olen saanut eniten tukea väitöskirjaohjaajaltani ja Suomen inversio-ongelmien tutkijayhteisöltä, joka on ollut poikkeuksellisen vastaanottavainen. Kun palasin Suomeen postdocin jälkeen, minulla oli jo tarvittavat tiedot, joiden avulla navigoida suomalaisessa tiedemaailmassa.
Oletko törmännyt mihinkään hassuihin kulttuurisiin väärinymmärryksiin?
Mielestäni saksalainen ja suomalainen kulttuuri eivät ole niin erilaisia, että se johtaisi vakaviin väärinymmärryksiin. Molemmat ovat varsin suoraviivaisia ja ihmiset kertovat sinulle, mitä heille oikeasti kuuluu, jos kysyy. Tästä huolimatta minun on vaikea hyväksyä (suomalaista) uunimakkaraa.
Mitä neuvoja tarjoaisit muille kansainvälisille tutkijoille, joko Suomessa tai muualla?
Yhteyksien luominen on tärkeää. Älä ujostele, juttele kollegoille ja tapaa uusia ihmisiä. Ota selvää tutkimusympäristöstäsi sekä uuden (tai väliaikaisen) kotisi kulttuurista.