Kim Krappala kävelee hymyillen auringonpaisteessa. Takana Nuorten Tiedeakatemian jäseniä.

Kim Krappala toteuttaa ja kehittää Nuorten Tiedeakatemian tiedekasvatustoimintoja

Henkilökuntamme haastattelusarja päättyy Kim Krappalaan, joka on työskennellyt kattomme alla nykyisistä työntekijöistä pisimpään, elokuusta 2021 lähtien. Jäsenistöämme laajempi tutkijajoukko tuntee Kimin menestyksekkään Tutkija tavattavissa -palvelun koordinaattorina. Kim on myös melkoinen ideanikkari, jonka ansiosta toimintamme on löytänyt uusia muotoja.

Kuka olet ja mitä teet Nuorten Tiedeakatemiassa?

Olen taustaltani entinen skeittari, bändimuusikko, arkeologi ja historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Yliopistossa olen lisäksi opiskellut mm. folkloristiikkaa sekä talous- ja tilastotiedettä. Olen kunnon generalisti, jota kiinnostavat jossain määrin kaikki tieteenalat.  

Olen ollut Nuorten Tiedeakatemiassa vuodesta 2021, ja toimin tiedekasvatuskoordinaattorina. Keskeisimpänä vastuualueenani on Tutkija tavattavissa -palvelun koordinointi. Yksi päätehtävistäni tässä on toimia tulkkina tutkimusmaailman ja opetussuunnitelman välillä. Opettajilta tulee usein pyyntö etävierailijasta tiettyyn lukiomoduuliin. Meidän tehtävämme on etsiä siihen opetussuunnitelman mukainen tutkija, joka voi syventää kurssin sisältöjä tutkimukseen peilaten. Palvelu on laajentunut alun pilottivaiheesta jo lähes 1000 tutkijan tiedekasvatusverkostoksi, joka tavoittaa vuositasolla yli 15 000 lasta ja nuorta.  

Vähän kuin sattuman kautta eräänlaiseksi epäviralliseksi työtehtäväksi minulle on muodostunut uusien konseptien/ideoiden hahmottaminen ja toiminnan asteittainen kehittäminen palvelemaan paremmin eri sidosryhmiä, ennen kaikkea nuoria tutkijoita, opettajia ja heidän opiskelijoitaan. Tutkija tavattavissa -palvelu on siitä mahtava ekosysteemi, että se tuottaa melkein kuin itsestään (ainakin minun päähäni) uusia kehityskelpoisia ideoita suomalaisen tiedekasvatuksen ja -viestinnän kentälle.  

Lisäksi avustan Mene ja tiedä -lehden artikkelien kommentoinnissa ja ääniartikkelien masteroinneissa sekä juonnan ja toimitan Nuorten Tiedeakatemian podcastia. Tämän lisäksi jaan Nuorten Tiedeakatemian tiedekasvatuksen ilosanomaa kansallisilla ja kansainvälisillä areenoilla. Ilokseni olen saanut huomata, että toimintamme herättää ihailua erityisesti kansainvälisissä yhteyksissä. Suomi nähdään yhä kaikesta itseruoskinnasta huolimatta koulutuksen suhteen edistyksellisenä maana. 

Miten päädyit Nuorten Tiedeakatemiaan töihin?  

2010-luvun seikkailin metsissä, kaupungeissa ja museoissa tehden arkeologisia selvityksiä, inventointeja ja työskentelin lukuisilla pelastus- ja tutkimuskaivauksilla. Arkeologiassa pääsin myös tekemään niin sanottua yleisöarkeologiaa, jossa tutkimustyöhön osallistetaan maallikoita, usein paikallisia koululaisia ja innokkaita vapaaehtoisia. Tämä kokemus sai innostumaan tiedekasvatuksesta, kansalaistieteestä ja tieteen yleistajuistamismenetelmien kehittämisestä. Kehittelin muun muassa kolmiulotteisen animaation, jolla voisi esittää arkeologisia kerroksia helppotajuisesti, ja keksimme lapsille muinaispantomiimileikkejä. Pääsin muutaman onnekkaan sattuman kautta mukaan Emil Cedercreutzin museon hankkeeseen, jossa kehiteltiin koululaisille suunnattua arkeologiseen tietoon pohjaavaa narratiivista Minecraft-viikinkiseikkailupeliä. Tämän avulla aloitin tekemään väitöskirjatutkimusta esihistorian ja arkeologisen ajattelun opetuksen pelillistämisestä.

Vuonna 2021 professorini vinkkasi minulle sopivasta osa-aikaisesta työstä. Pienen pohdinnan jälkeen hain ja onnekseni myös sain paikan. Aluksi tein puoliaikaisena apurahalla väitöskirjaa, ja puolet ajasta olin Nuorten Tiedeakatemialla. Työvoiman tarve kuitenkin kasvoi merkittävästi Tutkija tavattavissa -palvelun kysynnän lisäännyttyä, joten päädyin Nuorten Tiedeakatemialle täysipäiväisesti alkuvuonna 2024.

”Tuntuu todella merkitykselliseltä, kun voi olla osa näin suurta liikettä, joka kuitenkin on alkanut vain pienestä ennakkoluulottomasta kokeilusta vuonna 2018.”

Mikä sinua innostaa tehtävässäsi?

Erityisesti minua innostaa mahdollisuus ideoida uusia toimintamuotoja kannustavassa ja luovassa tiimissä. On mahtavaa, kun voi vapaasti innovoida ja yrittää miettiä, miten nuoria voisi aina uusilla tavoin innostaa kiinnostumaan tieteestä ja tutkijanurasta ja toisaalta, miten Nuorten Tiedeakatemia voisi parhaiten tukea tutkijoita yleistajuistamistyössään ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Saamme vuosittain hieman yli 1000 lukiolaispalautetta Tutkija tavattavissa -vierailuista, ja on todella palkitsevaa lukea, miten iso osa kokee saavansa vierailuista paljon uusia näkökulmia eri tutkimusaloihin, yliopisto-opintoihin ja tutkijuuteen liittyen. Tuntuu todella merkitykselliseltä, kun voi olla osa näin suurta liikettä, joka kuitenkin on alkanut vain pienestä ennakkoluulottomasta kokeilusta vuonna 2018.

Millaiset hetket tai onnistumiset ovat olleet mieleenpainuvimpia?

Olen ollut mukana jo 5 vuotta, joten onnistumisia on tullut matkan varrella paljon. Tuntuu, että jokainen vuosi on tuonut jotain merkittävää uutta Nuorten Tiedeakatemiaan. Kerron yhden esimerkin vuodelta 2024.

Arkeologikollegani (Ulla Nordfors, tuolloin Moilanen) postasi someen, että Science Journal for Kids and Teens -lehdessä oli julkaistu hänen tutkimuksestaan artikkeli. Lehti siis julkaisee haamukirjoittajien kirjoittamia yleistajuisia versioita kiinnostavista tutkimuksista lapsille ja nuorille. Ajattelin, että tämähän on aivan fantastinen idea. Onkohan kukaan tehnyt vastaavanlaista Suomessa? Olin myös jonkin aikaa pohtinut, miten lukiolaiset voisivat paremmin päästä sisään tutkijoiden tutkimusaiheisiin Tutkija tavattavissa -vierailujen yhteydessä. Erityisesti nuorilla väitöskirjatutkijoilla on harvemmin tarjota luettavaksi muita julkaisuja, kuin ammattilaisille suunnattuja englanninkielisiä journaali-artikkeleita. Ehdotin Riikka Hiltuselle yleistajuisen tiedelehden perustamista Tutkija tavattavissa -poolin tutkijoille. Päätimme kokeilla siipiämme idean kanssa, joka on kantanut tähän päivään asti, ensin Riikan päätoimittamana, ja sittemmin Inka Rantakallion. Lehden nimen lohkaisin jonkun ideapalaverin yhteydessä. On ollut mahtavaa nähdä, miten yhdestä hetken mielenjohteesta alkunsa saanut idea on saanut kymmenet tutkijat lähtemään mukaan julkaisuun, ja olemme saaneet luotua nuorille uudenlaisen kosketuspinnan korkeakoulu- ja tutkimusmaailmaan.

”Olemme saaneet luotua nuorille uudenlaisen kosketuspinnan korkeakoulu- ja tutkimusmaailmaan.”

Tutkija tavattavissa -palvelun suhteen parasta on ollut sen laajentuminen aidosti valtakunnalliseksi. Palvelu on löytänyt tiensä jokaiseen maakuntaan, ja niin, että jo lähes kolme neljäsosaa Suomen lukioista on käyttänyt palvelua. Tämän lisäksi Mene ja tiedä -lehti on esimerkki siitä, että vaikuttavuus ei ole ollut pelkästään määrällistä, vaan myös laadullista.

Mitä kaikki eivät tiedä sinusta?

En ole ainakaan Suomen vaatimattomin kotikokki. Olen jotenkin intuitiivisesti aika hyvä laittamaan ruokaa, ainakin omaan makuuni. Jos ruoasta puuttuu jokin maku tai mauste, keksin aika nopeasti, miten tilanne korjataan. Lisäksi voin kokkisotatyyliin improvisoida ruokia ihan hatusta niistä aineksista mitä kulloinkin sattuu olemaan kaapissa. Ruoanlaitto on siitä hyvä harrastus, että sitä voi aika luontevasti tehdä vuoden jokaisena päivänä.

Voisin lisäksi pelata lentopalloa ja/tai rantalentopalloa vaikka joka päivä, johon olen melko lailla täysin hurahtanut aikuisiällä. Nykyisellään ehdin pelaamaan 1–2 kertaa viikossa. Vaikka laji on teknisesti aika haastava, on sen aloittaminen kuitenkin helppoa. Suomessa onkin aktiivinen ”höntsyskene”, joten jokaiselle pelaamisen tasolle löytyy mahdollisuuksia.

Luen aika paljon tietokirjallisuutta ja kuuntelen paljon podcasteja. Olen ehkä mieleltäni hieman sellainen ikuisuusopiskelija (vaikka maisteri olenkin), joka ei koskaan tunne olevansa tiedollisesti valmistunut tai ”valmis”.