Politiikkasuositus: ”Miten rakennetaan toimiva tieteen ja päätöksenteon suhde?”

Tiedeneuvonnan suomalaisiin ja yhteiseurooppalaisiin mekanismeihin liittyvät haasteet ovat korostuneet kevään 2020 Covid19 -kriisissä. Samalla tiedeneuvonta on osoittautunut ehdottoman tärkeäksi. Kun tieteen ja politiikan vuorovaikutuksen muotoja pohditaan uudelleen kriisin jälkeen, on syytä suhtautua vakavasti pandemioiden, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin köyhtymisen kaltaisten viheliäisten ongelmien runsastumiseen tulevaisuudessa. Tulevien kriisien varalta on tärkeää panostaa jo nyt entistä toimivampaan tiedeneuvontajärjestelmään.

Kestävän, joustavan ja luotettavan tiedeneuvonnan tulee perustua moninaisiin, läpinäkyviin, osin päällekkäisiin ja aidosti moniäänisiin mekanismeihin, joissa annetaan tilaa myös urallaan nuoremmille tutkijoille. Tiedeneuvontajärjestelmän suunnittelun yhtenä tavoitteena tulee olla monimuotoisuus. Monimuotoisuus syntyy niin yhtäaikaisista epävirallisista ja virallisista, vuorovaikutuksellisista ja päätöksentekijöistä korostetun etäällä pysyvistä kuin myös pidempiaikaisista ja lyhytikäisistä vuorovaikutuksen malleista. Helppoa tai kaiken kattavaa ”yhden mallin” tai mekanismin ratkaisua ei ole olemassa, mutta jatkuva vuorovaikutus sekä dialogi myös normaalioloissa tulee tehdä mahdolliseksi. Virallisten, hallintoon suoraan kytkettyjen neuvontamekanismien rinnalla sekä niitä täydentävänä osana voidaan tulevaisuudessa tehokkaammin hyödyntää myös tiedeakatemioiden, tieteellisten seurojen, tutkimusorganisaatioiden ja erilaisten rajapintaorganisaatioiden osaamista ja verkostoja.

Nuorten Tiedeakatemian polittiikkasuosituksen 1/2020 pääviestit ovat:

  1. Tiedon ja päätöksenteon suhteen vuorovaikutuksellisuutta on lisättävä
  2. Urallaan nuorten tutkijoiden osallisuutta tiedeneuvonnan mekanismeissa on tuettava
  3. Vastuuta tiedeneuvonnan toimivuudesta tulee siirtää yksilöiltä mekanismeihin
  4. Tiedeneuvonnan mekanismien rahoitusmahdollisuuksia on kehitettävä ja monipuolistettava
  5. Tiedeneuvonnan kehittämisen ja harjoittamisen on nojattava tieteen ja politiikan vuorovaikutuksen tutkimukseen

Lue tästä politiikkasuositus 1/2020 perusteluineen