Tutkija tavattavissa -palvelu on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen merkittävimmistä tiedettä oppilaitoksiin vievistä tahoista. Sen kautta tiede on tavoittanut 2020-luvulla noin 60 000 lasta ja nuorta vuorovaikutteisten etävierailujen kautta. Jo yli 70 % Suomen lukioista on käyttänyt palvelua.
Tutkija tavattavissa on vuodesta 2019 yhtäjaksoisesti toiminut palvelu, joka välittää opettajien pyynnöistä tutkijoita pääasiassa etävierailuille perus- ja toisen asteen oppilaitoksiin. Vuonna 2025 palvelu välitti noin 650 vierailua tavoittaen noin 16 000 opiskelijaa/oppilasta. Vierailuilla tutkijat vastaavat oppilaiden/opiskelijoiden ennakkoon lähettämiin kysymyksiin ja esittelevät alaansa ja tieteellistä prosessia oman esimerkkinsä kautta.

Palvelu on saanut kiittävää palautetta sekä opettajilta, opiskelijoilta että tutkijoilta. Erityisesti palvelu saa kiitosta kynnyksen madaltamisessa oppilaitosten ja korkeakoulujen yhteistyössä. Opettajat voivat tilata tutkijan minkä tahansa oppiaineen tunnille mihin tahansa Suomeen käyttämällä vain minuutteja työajastaan lomakkeen täyttämiseen. Nuorten Tiedeakatemian koordinaattori etsii yli 800 tutkijan joukosta pyyntöön sopivan vierailijan. Myös tiedeviestintätaitojaan kehittävät tutkijat saavat näin helposti koulukontakteja palvelun kautta, sillä palvelu vastaanottaa satoja pyyntöjä tiedekasvatusintoisilta opettajilta. Palvelu siis kohtauttaa kaksi tarvetta: yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen pyrkivät tutkijat ja opetuksen monipuolistamiseen pyrkivät opettajat.
Pääasiassa lukio-opiskelijoilta saatu palaute on ollut voittopuoleisesti kiittävää. Kaikista palautteista noin 85 % on kiittävää. Vuodesta toiseen opiskelijoiden yleisin kouluarvosana vierailuille on 9/10 (ks. vuoden 2025 arvosanajakauma). Vierailut saavat kiitosta siitä, että tutkijat ottavat opiskelijoiden kysymykset vakavasti. Lisäksi kiitosta saa se, että paikalle tulee ”oikea tutkija” syventämään lukiokurssilla käsiteltäviä asioita. Tutkija tavattavissa -palvelun tutkijat saavat lisäksi erityiskiitosta selkokielisyydestään.

Opettajat toivovat palautteissaan, että palvelu jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen. Tämä näkyy mm. siinä, että vuoden 2025 opettajapalautteen antaneista 98 % ”tilaisi uudelleen”. Palvelulla onkin melko vakiintunut satojen opettajien vakikäyttäjäkunta, jota Nuorten Tiedeakatemia pyrkii jatkuvasti laajentamaan aktiivisella tiedottamisella oppilaitosten suuntaan. Käyttäjämäärien ja palautteen lisäksi Nuorten Tiedeakatemian tavoite on ollut tavoittaa tasaisesti kaikki Suomen maakunnat. Tästä syystä olikin hienoa huomata, että Tutkija tavattavissa -palvelu on tavoittanut 2020-luvulla yli 70 % Suomen lukioista (ks. prosenttijakauma kartasta).

Tutkija tavattavissa -palvelu on ollut muutenkin aktiivinen kehittämään toimintaansa. Vuonna 2025 Tutkija tavattavissa aloitti välittämään koulujen ilmiöpäiville massavierailuja, teki pilottikokeilun varhaiskasvatukseen ja testasi Tutkija tavattavissa -konseptia Studia-messuilla marraskuussa 2025.
Tutkija tavattavissa -palvelu ottaa mielellään vastaan vierailupyyntöjä opettajilta keväälle ihan huhtikuun loppuun asti.