Henkilökuvasarja esittelee Nuorten Tiedeakatemian jäseniä ja heidän tutkimusalojaan. Tässä haastattelussa kysymme oikeushistorian dosentti Markus Karilta miksi oikeustieteiden opiskelu kannattaa, kenelle se sopii ja mitkä ovat tieteenalan laajemmat yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Markus avaa myös, miksi koronakriisissä on hyvä muistaa yhteiskuntatieteilijöiden arvo.
Lähdit opiskelemaan oikeustiedettä ja sittemmin erikoistuit oikeushistoriaan – sattuma vai suunnitelma?
Enemmän sattumaa. Olen aina ollut kiinnostunut talouden toiminnasta ja opiskelin ensin kauppatieteitä. Sitten kiinnostuin yhteiskunnan toiminnasta laajemmin ja tuo uteliaisuus vei oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Siihen aikaan opintojen täydentämiselle tai uudelleensuuntaamiselle ei ollut esteitä. Tavoitteenani oli tuossa vaiheessa liike-elämän asiantuntijatehtävät. Graduvaiheeseen tultaessa innostuin oikeushistoriasta, joka tiedekunnan oppiaineista tuntui antavan parhaiten vastauksia minua askarruttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kannustava graduryhmä vei mennessään ja seuraavaksi huomasin tekeväni väitöskirjaa aiheesta, joka tuntui yhdistävän erilaisia mielenkiinnonkohteitani. Jatko-opinnot puolestaan olivat portti tutkimuksen maailmaan, joka jälleen kerran uudisti maailmankuvaani.
Jatko-opinnoissa yllätti eniten tohtorintutkinnon korostettu itsenäisyys. Ero maisterivaiheeseen on suuri: tohtorintutkinnossa edellytetään itsenäistä tutkimustyötä ja tutkintorakenne on minimivaatimusten väljä kehikko. Aloittelevan tieteentekijän olisi hyvä pyrkiä verkostoitumaan ahkerasti ja määrätietoisesti.
”Suosikkiaiheenani on aina ollut se, mitä olen juuri päässyt tutkimaan. Tarkoitan sitä, että tutkimuksen suunnittelu ja aineistoon perehtyminen ovat vaiheina kaikkein mielenkiintoisimpia.”
Opiskelu ylipäänsä kannattaa aina. Yliopistotutkinto sopii uteliaille ihmisille, jotka haluavat ajatella asioita itsenäisesti.
Oikeustieteiden opiskelu kannattaa esimerkiksi silloin, jos haluaa saada kokonaiskäsityksen yhteiskunnan toiminnasta. Toisaalta tutkinto tarjoaa teorian ja tiedon lisäksi myös ammatin. Se avaa uramahdollisuuden erilaisiin lakimiestehtäviin – ja myös akateemiseen tutkimukseen. Tutkinto tarjoaa monipuoliset välineet maailman hahmottamiseen ja lakimiehet toimivatkin työelämän hyvin erilaisissa kolkissa. Opintojen aikanakin ehti vielä miettiä ammatillista suuntautumista.
Vielä kannattaa muistaa, että ulkomaillakin on hyviä yliopistoja. Kaikilla tutkintotasoilla ja tieteenaloilla kannattaa harkita kotimaisten vaihtoehtojen lisäksi ulkomaille lähtöä. Vähintään kannattaa hyödyntää mahdollisuus opiskelijavaihtoon.
Onko oikeushistoria oikeustiedettä vai historiaa?
Se on molempia. Oikeushistoria on oikeustiedettä, sillä se analysoi oikeudellisia ilmiöitä. Oikeustieteellä ei ole yhtä ainoata metodia. Oikeutta voidaan lähestyä monesta näkökulmasta ja lähtökohdasta ja oikeushistoriassa se tyypillisesti nähdään yhteiskunnallisissa tai kulttuurisissa yhteyksissään.
Oikeushistorian tutkijat hakevat metodinsa historiatieteiden yhteisestä työkaluvalikoimasta. Meille on keskeistä oikeuden muuttuminen, sen syyt ja vaikutukset. Pohdimme kysymyksenasettelussa samankaltaisia kysymyksiä kuin muutkin menneen muutoksen tutkijat: millaisen aineiston perusteella voimme perehtyä menneisyyteen ja millaisia johtopäätöksiä siitä voidaan tehdä.
Oikeastaan kaikki tutkimusaiheeni tähän mennessä kietoutuvat itsenäisen Suomen tarinaan. Olen koittanut tuoda siihen lisävaloa tutkimalla erilaisia ilmiöitä, joilla on kansallista merkitystä, mutta jotka ovat jääneet tutkimuksessa katveeseen.
Suosikkiaiheenani on aina ollut se, mitä olen juuri päässyt tutkimaan. Tarkoitan sitä, että tutkimuksen suunnittelu ja aineistoon perehtyminen ovat vaiheina kaikkein mielenkiintoisimpia. Ensimmäistä tekstiluonnosta kirjoittaessa tekee mielenkiintoisimmat löydöt ja oppii eniten, tutkimuksen kokonaisuus on vielä kutkuttavalla tavalla auki. Jännittävää tutkimusmatkaa seuraa työläämpi vaihe: tutkimuksen viimeistely kokonaisuudeksi.
Taidan olla oikeushistorian tutkijoiden joukossa vähemmistöä siinä mielessä, että tutkimukseni keskittyvät viimeisen sadan vuoden aikaan. Enemmistö tutkijakollegoista keskittyy muuhun kuin aikamme oikeuden muutoksen selvittämiseen ja tekevät siinä mitä arvokkainta työtä. Sinänsä tutkijoiden tutkimusteemat tyypillisesti vaihtelevat tutkimuksesta toiseen. Tämä seuraa jo rahoitusmalleista, jotka suosivat siirtymistä uusiin aiheisiin. On selvää, että kovin rajoitetun teeman tutkiminen ei ole pidemmän päälle mahdollista. Usein tutkijan eri aiheet linkittyvät toisiinsa kantavan teeman tai laajemman suuntautumisen kautta.
”Alkuvuosi kuitenkin demonstroi sitä, miten luonnontieteellisestikin analysoitavat ilmiöt ovat ennen kaikkea yhteiskunnallisia: hyvin poliittisia ja hyvin taloudellisia. Tarvitsemme siis myös yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.”
Koronavirus jyllää ja siihen liittyvien poliittisten päätösten tekemiseen ja toimenpiteiden suunnitteluun tarvitaan monitieteellistä lähestymistapaa. Mitä on oikeushistrian näkökulmasta tärkeä huomioida tässä tilanteessa?
Yleisenä huomiona voisi sanoa sen, että kovat tieteet tarjoavat kyllä ratkaisun ihmiskunnan isoihin ongelmiin, niin tähänkin. Tulemme käyttämään paljon resursseja koronavirukseen liittyvään lääketieteelliseen tutkimukseen ja se tulee ratkaisemaan sen, miten ihminen voi elää viruksen kanssa. Ongelmana on se, miten yhteiskunta on valmis ottamaan ratkaisut käyttöön. Niin on ilmeisesti jo ollut tässäkin tapauksessa: on olemassa tutkimusta virusten syntymekanismista, joka kuitenkaan ei ole välittynyt päätöksentekoomme. Alkuvuosi kuitenkin demonstroi sitä, miten luonnontieteellisestikin analysoitavat ilmiöt ovat ennen kaikkea yhteiskunnallisia: hyvin poliittisia ja hyvin taloudellisia. Tarvitsemme siis myös yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
”Kansallisvaltioiden politiikka ja kansainvälinen talous ovat aikamme oikeuden keskeisiä muutosvoimia. Tulemme siis näkemään myös oikeudellisia muutoksia – nähdäkseni kautta koko oikeudellisen kentän. Ja tässä tämä ydin: oikeudellinen muutos merkitsee sitä, että asiat kuten valta, edut, oikeudet ja velvollisuudet määritellään uudella tavalla.”
Olen pistänyt merkille, kuinka tämän kriisin yhteydessä on usein tehty vertailua menneisiin kriiseihin: vuosikymmenen takaiseen rahoitusmarkkinakriisiin, 1990-luvun lamaan, espanjantautiin ja niin edelleen. Tämä osoittaa yhtä historiantutkimuksen klassista tarvetta: menneistä päätöksistä voidaan hakea oppia. Julkisuudessa onkin tehty hyviä arvioita tulevasta maailmasta, joka kaikesta päätellen on hyvin erilainen. Suuret kriisit toimivat yhteiskunnallisten prosessien murroskohtina. Erilaiset prosessit kiihtyvät, estyvät ja mahdollistuvat kriisitilanteissa. Nytkin näemme erilaisten taloudellisten ja poliittisten prosessien syntyvän ja vauhdittuvan.
Koronaviruksen vastaisessa keskustelussa on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka oikeudellista se on: tuntuu kuin taistelua käytäisiin aivan yhtä lailla lainvalmisteluprosessissa kuin sairaaloissakin. Raskaita poliittisia päätöksiä pyritään tekemään tilanteeseen reagoiden ja – aivan oikein – oikeudellisesti vedenpitävällä tavalla. Toisaalta talouden prosessit toimivat monelta osin poliittisen päätöksenteon ulottumattomissa.
Kansallisvaltioiden politiikka ja kansainvälinen talous ovat aikamme oikeuden keskeisiä muutosvoimia. Tulemme siis näkemään myös oikeudellisia muutoksia – nähdäkseni kautta koko oikeudellisen kentän.
Ja tässä tämä ydin: oikeudellinen muutos merkitsee sitä, että asiat kuten valta, edut, oikeudet ja velvollisuudet määritellään uudella tavalla. Yhteiskunnallisesti tulemme siis näkemään voittajia ja häviäjiä. On poliitikkojen ja asiantuntijoiden tehtävä määrittää tätä muutosta, suurista linjanvedoista arkisiin yksityiskohtiin. Oikeus ei muutu passiivisesti, vaan monien aktiivisten päätösten seurauksena. Ja näistä prosesseista olisi nyt hyvä heti saada aikaan tutkimusta.
Olet kiinnostunut ”oikeudesta yhteiskunnallisena ilmiönä” ja olit mukana oikeusasiamiehen 100-vuotista historiaa käsittelevän historiateoksen laadinnassa. Mitä opit tässä tutkimustyössä? Mitä instituutio kertoo suomalaisuudesta ja Suomesta?
Eduskunnan oikeusasiamiehen historiateoksen tekemiseen osallistuminen oli hyvin palkitsevaa. Pääsin kirjoittamaan historiallista kokonaisesitystä kansainvälisesti tarkastellen varsin erityisestä oikeudellisesta instituutiosta. Oli hienoa huomata, kuinka se tarjoaa kansalaisille hienon mahdollisuuden saada hallinnon epäkohdat esille. Erityisen hyvä on oikeusasiamiesjärjestelmän sparraava ote: se ei pyri niinkään virkamiesten syytteeseen saattamiseen vaan viranomaistoiminnan jatkuvaan kehittämiseen sekä perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen. Oli mielenkiintoista havaita oikeusvaltio- ja ihmisoikeusajattelun keskeisyys ja syvällisyys instituution toiminnassa.
”Haluan painottaa sitä, että moninaisista kritiikin aiheista huolimatta suomalainen yhteiskunta on kansainvälisessä vertailussa menestystarina. Voimme olla tyytyväisiä suomalaisen kehityksen yleispiirteisiin, samalla kun meidän tulee pyrkiä jatkuvaan parantamiseen.”
Kolme pointtia Suomesta ja suomalaisuudesta:
1) Suomalaisuus ja suomalainen yhteiskunta ovat jatkuvassa muutoksessa. Emme voi arvioida menneisyyttä sen perusteella, mitä on nykyisin – eikä toisinpäin. Siis: oikeusasiamiesinstituution nykyinen toiminta ei kuvaa sen toimintaa 1920- ja 1930-luvuilla. On oltava varovainen nykyisten mittatikkujen käytössä, kun arvioimme tuolloista instituutiota. Toisaalta menneisyyden suomalaisuuden ihanteet eivät sellaisenaan kelpaa nykykäyttöön.
2) Oikeusasiamiehen toiminnan muutokset kuvaavat hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta. Julkisen vallan olemuksen muutos on ollut dramaattisinta niin sanottuun ensimmäisen tasavallan Suomeen nähden. Itsenäisyyden ajan ensimmäiset kolmekymmentä vuotta olivat tyystin erilaisia niitä seuranneista vuosikymmenistä. Suomalainen demokraattinen julkinen valta on suorastaan ihme, kun lähestymme ilmiötä sen lähtökohdista vuosisata sitten.
3) Oikeusasiamiehen vastaanottamista kanteluista voi helposti huomata, että olemme vaativia kansalaisia. Odotamme julkiselta vallalta paljon, ja niin demokratiassa kuuluukin. Suomalaiset ovat hyvin kriittisiä ja oikeusasiamiesinstituution yksi tehtävä on kääntää tuo kritiikki rakentavaksi palautteeksi hallinnolle. Haluan painottaa sitä, että moninaisista kritiikin aiheista huolimatta suomalainen yhteiskunta on kansainvälisessä vertailussa menestystarina. Voimme olla tyytyväisiä suomalaisen kehityksen yleispiirteisiin, samalla kun meidän tulee pyrkiä jatkuvaan parantamiseen.