Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä Tutkija tavattavissa -palvelu on ollut jälleen suositumpi kuin koskaan aiemmin. Tutkija tavattavissa -palvelu välittää tutkijoita suomalaisiin perus- ja toisen asteen oppilaitoksiin mihin tahansa oppiaineeseen ympäri vuoden. Palvelun tavoitteena on tarjota oppilaille kaikissa Suomen maakunnissa tietoa tieteellisen tutkimuksen luonteesta, innostavia tutkijaesikuvia ja tietoa erilaisista akateemisista opinto- ja urapoluista. Toimintamme tavoittaa vuosittain yli 10 000 oppilasta, ja oppilaiden yleisin kouluarvosana vierailuille on 9/10. Viime viikolla palvelu välitti jo syksyn 300. tutkijavierailun. Kehitystä aiempaan verrattuna on tapahtunut perusasteella ja ruotsinkielisissä oppilaitoksissa. Lukiot pysyvät yhä kuitenkin kaikkein suosituimpana kohderyhmänä. Suomen lukioista jo yli 55% on joskus käyttänyt palveluamme.
Oppilaitoksiin etävierailuja tehneiden tutkijoiden aihekirjo on laaja. Luonnontieteellisistä aiheista suosittuja ovat mm. ympäristö ja lääketieteellinen tutkimus, mutta myös ihmistieteellisistä aiheista pyydetään paljon vierailijoita. Suosituimpia oppiaineita ovat olleet totutusti uskonto ja psykologia. Myös terveystieto, historia, yhteiskuntaoppi, filosofia, biologia ja maantieto ovat olleet varsin suosittuja oppiaineita. Spesifimmeissä aihetoiveissa näkyvät selvästi ajankohtaiset huolenaiheet. Näitä ovat mm. mielenterveys, Lähi-idän poliittinen tilanne, NATO, ilmastonmuutos, tekoäly ja medialukutaito, jotka ovat olleet suosittuja teemoja lukiokursseille. Peruskoululaisia kiinnostaa selvästi eniten avaruus ja tähtitiede. Suosiota ovat lisäksi kasvattaneet etävierailut oppilaitosten teemaviikoille, joilla tutkijoilla saattaa olla jopa kolminumeroinen yleisö linjoilla. Tänä syksynä olemme lisäksi panostaneet palvelun markkinointiin ruotsinkielisiin oppilaitoksiin, joiden suhteellinen käyttöosuus on kasvanut suuresti viime vuodesta.
Ensi vuonna tavoitteemme on pilotoida Tutkija tavattavissa -palvelua myös varhaiskasvatuksessa jossain muodossa. Mikäli olet varhaiskasvattajana kiinnostunut osallistumaan pilottiin, voit olla yhteydessä tiedekasvatuskoordinaattori Kim Krappalaan, . Tammikuussa 2025 olemme jälleen mukana Educa -messuilla näytteilleasettajina, sekä järjestämme Tutkija tavattavissa -paneelikeskustelun pe 24.1. klo 17.15-17.45, (tila 201). Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan tiedekasvatuksesta!
Kävimme keväällä haastattelemassa älykkyystutkija Markus Jokelaa hänen tekemänsä etävierailun jälkeen, sekä vierailuun osallistuneita oppilaita. Vierailu herätti selvästi innostusta ja mielenkiintoa tutkimusteemaa kohtaan. Katso alta mitä mieltä tutkijat ja oppilaat ovat mieltä Tutkija tavattavissa -tyylisestä tiedekasvatuksesta.