Nuorten tiedeakatemian hallituksen jäsen Teemu Lari osallistui French National Research Agencyn (ANR) ja Science Europen järjestämään Strengthening Public Trust in Science -konferenssiin Pariisissa joulukuussa 2025. Tässä kirjoituksessa hän pohtii, millaisia haasteita ja avoimia kysymyksiä liittyy tieteeseen kohdistuvan luottamuksen lisäämiseen.
Jotta tiede voi auttaa edistämään ihmisten hyvinvointia ja ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia, ihmisten pitää luottaa siihen tarpeeksi. Kuitenkin monenlaiset kehityskulut ja tapahtumat uhkaavat tätä luottamusta. Muuttuva mediaympäristö ja uudet teknologiat, dis- ja misinformaation levittäminen ja leviäminen sekä koronapandemiaan ja sen hoitoon liittyvät tekijät herättävät kysymyksiä siitä, miten tieteen asemaa ja siihen kohdistuvaa luottamusta voidaan puolustaa. Pariisissa joulukuussa 2025 järjestetty Strengthening Public Trust in Science -konferenssi toi näiden kysymysten äärelle ihmisiä muun muassa kansallisista ja kansainvälisistä tiedeorganisaatioista, kansallisista ministeriöistä, mediaorganisaatioista, yliopistoista sekä kansainvälisen politiikan organisaatioista. Tässä kirjoituksessa pohdin sekä konferenssin keskeisiä puheenaiheita että sitä, mistä olisi voitu keskustella enemmänkin.
Aluksi: kuinka puhua samasta aiheesta?
Mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan luottamuksesta tieteeseen? Ilmauksella tarkoitetaan välillä eri asioita, joiden sekoittaminen voi johtaa keskustelijat puhumaan toistensa ohi. Näin tapahtui välillä myös Pariisin-konferenssissa. Sanan ’tiede’ kuullessaan joku saattaa ajatella esimerkiksi luonnontieteitä ja toinen sekä ihmis- että luonnontieteellisiä tutkimusaloja. Tieteellä tarkoitetaan joskus kaikkea organisoitua tutkimustoimintaa sisältäen esimerkiksi yrityksissä tehtävän tutkimus- ja kehitystyön, kun taas joskus tieteellä tarkoitetaan nimenomaan akateemisten instituutioiden puitteissa tehtävää tutkimusta. Entä onko puhe luottamuksesta tieteelliseen tietoon, siis tieteen tuottamiin faktoihin, vai luottamuksesta niihin kehotuksiin ja suosituksiin, joita esitetään noiden faktojen pohjalta tai ikään kuin tieteen äänellä ja auktoriteetilla? Muun muassa nämä erottelut on syytä pitää mielessä silloin, kun tutkitaan sitä, paljonko ihmiset luottavat tieteeseen, ja silloin, kun keskustellaan siitä, miten tätä luottamusta voisi tukea.
”Entä onko puhe luottamuksesta tieteelliseen tietoon, siis tieteen tuottamiin faktoihin, vai luottamuksesta niihin kehotuksiin ja suosituksiin, joita esitetään noiden faktojen pohjalta tai ikään kuin tieteen äänellä ja auktoriteetilla?”
Toinen perustava kysymys on, millainen tieteeseen kohdistuvan luottamuksen tila on tällä hetkellä. Konferenssissa kuultiin useampia puheenvuoroja, joissa huomautettiin, että tutkimusten mukaan tieteeseen edelleen valtaosin luotetaan. Luottamus ei ole tutkimusten mukaan missään yksiselitteisessä kriisissä. Toisaalta jonkinlainen tieteen kyseenalaistaminen ja vähättely eittämättä näyttää olevan korostetusti ”läsnä” tässä ajassa. Mistä tämä ristiriita johtuu? Vastauksia voinee hakea ainakin siitä, että kenties se, kuka tieteeseen luottaa ja ei luota on muuttunut, ja myös erilaisten tiedettä koskevien mielipiteiden saama näkyvyys voi olla muuttunut. Vaikka määrällisesti tieteeseen luottavia ihmisiä olisi saman verran kuin aiemmin, erilaisia epäluottamusta ilmentäviä näkemyksiä esittävät maailmalla myös korkeinta poliittista valtaa käyttävät tahot ja mediakentän muuttuessa yhä pirstaleisemmaksi erilaiset tutkittua tietoa kyseenalaistavat näkemykset saavat ehkä aiempaa enemmän näkyvyyttä. Luottamus on myös eriytynyttä: joidenkin ihmisryhmien keskuudessa esimerkiksi rokotteisiin suhtaudutaan epäillen, toisten ryhmien keskuudessa ei luoteta ilmastotutkimukseen.
Muuttunut mediaympäristö
Konferenssissa keskusteltiin paljon siitä, miten sosiaalisen median nousu ja muut informaation leviämisen muutokset, kuten valtioiden tekemä informaatiovaikuttaminen, vaikuttavat tieteeseen kohdistuvaan luottamukseen ja miten näihin ilmiöihin pitäisi vastata. Sosiaalinen media on muuttanut perustavalla tavalla sitä, mistä kanavista erityisesti nuoret ihmiset saavat tietoa ja tiedolta näyttävää informaatiota sekä kenen valikoimaa ja esittämää tämä informaatio on. Suosituimmilla sosiaalisen median sisällöntuottajilla on satoja miljoonia seuraajia, ja keskimäärin ihmiset käyttävät sosiaalista mediaa yli kaksi tuntia päivässä (mihin sisältyy tietenkin paljon maa-, ikä, ja yksilökohtaista vaihtelua), joten sillä, mitä sisältöjä siellä jaetaan, on merkitystä.
Miten tiedeyhteisön tulisi suhtautua sosiaaliseen mediaan ja sen kehityskulkuihin? Konferenssissa nostettiin esiin ajatus siitä, että tiedemaailman voisi olla syytä vahvistaa suhteita ei vain perinteisen median edustajiin vaan myös someinfluenssereihin. Ehkä pitää hyväksyä pelin muuttuneet säännöt ja toimia tieteeseen kohdistuvan luottamuksen edistämiseksi niissä asioissa, missä se on mahdollista ja tehokasta? Ei voida estää sitä, että influenssereiden levittämät näkemykset ja informaatio ovat keskeinen osa monien ihmisten mediadieettiä, mutta kenties jotenkin voisi vaikuttaa siihen, millaisia asenteita tiedettä kohtaan heillä on ja mitä he ajattelevat ja tietävät esimerkiksi ravitsemus- tai ilmastotieteestä. Yksi konferenssin puhujista mainitsi, että hänen edustamansa merkittävä julkishallinnon organisaatio oli kutsunut influenssereita vierailulle, jotta nämä ymmärtäisivät organisaation toimintaa.
Läpinäkyvyys
Tässäkin tapahtumassa, kuten usein muuallakin, monet puhujat korostivat läpinäkyvyyden ja avoimuuden merkitystä tieteeseen kohdistuvan luottamuksen lisäämisessä. Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta peräänkuulutetaan niin tutkimusmenetelmien, rahoituksen, datan, epävarmuuden kuin erimielisyyksienkin suhteen.
Ehdotukset kuulostavat ilman muuta hyviltä, mutta olisi ehkä kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, kuinka paljon tutkimusnäyttöä on läpinäkyvyyden ja avoimuuden suhteesta tiedettä kohtaan osoitettuun luottamukseen. Ainakaan tässä konferenssissa ei tuotu esiin selkeää näyttöä sen puolesta, että ihmiset, jotka suhtautuvat tieteeseen tai johonkin sen osa-alueeseen epäilevästi, tekisivät niin jonkinlaisten läpinäkymättömyysongelmien takia.
Lisäksi on kysyttävä, missä määrin ja millaista läpinäkyvyyttä ja avoimuutta on aidosti mahdollista lisätä. Hyödyllinen läpinäkyvyys ja avoimuus edellyttävät nimittäin jotain myös yleisöltä, siis niiltä, joita kohtaan ollaan läpinäkyviä ja avoimia. Toisin sanoen läpinäkyvyys voi toteutua aidosti vain, jos jotakin ”asetetaan nähtäville” ja ”näkevä osapuoli” myös osaa tulkita näkemäänsä oikein. Itse en esimerkiksi suoraan hyödy paljonkaan siitä, että NASA:n satelliittimittauksilla tuottamaa dataa on avoimesti saatavilla, koska minulla ei ole tämän datan käyttöön ja tulkintaan vaadittavaa tietoa. Esimerkki on ehkä kärjistetty, mutta periaate pätee myös rahoituksen läpinäkyvyyteen. Ei ole läpihuutojuttu arvioida, mitä tieto tutkimuksen rahoittajista kertoo tutkimuksen luotettavuudesta, sillä on olemassa sekä tutkimuksen luotettavuutta haittaavia että harmittomia sidonnaisuuksia.
”Yksi konferenssin toistuvista puheenaiheista olikin tarve lisätä suuren yleisön ymmärrystä tieteen ’prosessiluonteesta’.”
Läpinäkyvyyden yhteydessä puhutaan usein myös tutkimukseen liittyvistä epävarmuuksista. Rehellisyyttä epävarmuuksien, erehdysten ja tiedon rajojen äärellä pidetään joskus keinona lisätä tieteeseen kohdistuvaa luottamusta. Tällainen avoimuus on toki kannatettavaa monestakin syystä, mutta sen suhde luottamukseen ei ole aivan yksiselitteinen. Kuulijoiden käsitykset tieteestä ja tutkimuksesta voivat vaikuttaa siihen, miten tieto erehdyksistä ja epävarmuuksista otetaan vastaan. Läpinäkyvyys paljastaa katsojalle jotakin, esimerkiksi epävarmuuksia. Tämä paljastuva ”jokin” voi olla yhteensopiva sen kanssa, mitä katsoja ajattelee hyvän tieteen olevan, tai sitten ei. Vain ensimmäisessä tapauksessa läpinäkyvyyden voi olettaa lisäävän luottamusta. Siksi on tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, millaista hyvä tiede oikeasti on. Yksi konferenssin toistuvista puheenaiheista olikin tarve lisätä suuren yleisön ymmärrystä tieteen ”prosessiluonteesta”. Pitäisi olla laajasti jaettu ymmärrys siitä, että epävarmuus, erehdykset, kritiikki ja vaillinaisuus ovat olennainen osa tiedettä. Tieteen luotettavuus perustuu siihen, että tiedon vaillinaisuus motivoi tutkimusta, erehdyksistä opitaan ja kritiikkiä annetaan ja käsitellään rakentavasti.
