Akatemiaklubilla esitelmiä avaruusfysiikasta arkkitehtuuriin ja metsätieteistä matematiikkaan

Nuorten Tiedeakatemian ensimmäinen hybridimuotoinen Akatemiaklubi toteutettiin 26.11.2021. Klubilla kuultiin esitelmiä avaruusfysiikasta arkkitehtuuriin ja metsätieteistä matematiikkaan. Iltapäivällä keskusteltiin monitieteisyydestä ja tieteidenvälisyydestä Mona Mannevuon ja Kirsi Cheas‘n alustusten pohjalta.

Tutkimustaan marraskuussa esittelivät Sanni Hoilijoki (Hiukkassadetta Auringosta – Aurinkotuulen ja Maan lähiavaruuden vuorovaikutus), Juho Aalto (Boreaalisen metsän hiilivetyemissiot ja muuttuva ilmasto – aukkoja tiedoissa ja tiedonpuutteessa), Laura Berger (Arkkitehtuurin tutkimuskohteista – Keski-ajasta modernismiin ja puusta betoniin ja Joonas Ilmavirta (Matematiikalla näkee Maapallon läpi). Esittelyjen jälkeen yleisö sai esittää tutkijoille kysymyksiä puheenjohtajanaan professori Tuula Linna Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksesta.

Klubin esitelmät ja paneelikeskustelu ovat nyt nähtävissä Nuorten Tiedeakatemian YouTube-kanavalla ja alla.

Paneelikeskustelu Nuorten Tiedeakatemian Akatemiaklubissa 26.11.2021

FT Sanni Hoilijoki (Helsingin yliopisto, avaruusfysiikka): Hiukkassadetta Auringosta – Aurinkotuulen ja Maan lähiavaruuden vuorovaikutus

FT Juho Aalto (Helsingin yliopisto, metsätieteet): Boreaalisen metsän hiilivetyemissiot ja muuttuva ilmasto – aukkoja tiedoissa ja tiedonpuutteessa.

FT Laura Berger (Aalto-yliopisto, arkkitehtuuri): Arkkitehtuurin tutkimuskohteista – Keski-ajasta modernismiin ja puusta betoniin

FT Joonas Ilmavirta (Jyväskylän yliopisto, matematiikka): Matematiikalla näkee Maapallon läpi