Nuorten Tiedeakatemioiden kansainvälinen verkosto (Global Young Academies) on laatinut vetoomuksen perustutkimuksen turvaamiseksi, jonka myös Suomen Nuorten Tiedeakatemia on allekirjoittanut.
Perustutkimus on lähtökohta uusille tieteellisille innovaatioille ja ongelmanratkaisulle. Perustutkimuksen tukeminen tulisi olla jokaisen maan ja sidosryhmän prioriteettilistalla korkealla pohdittaessa ratkaisuja ilmastonmuutos- ja kestävyyshaasteisiin. Nuorten Tiedeakatemioiden verkosto on huolissaan kehityksestä, jossa suhteettoman suuri osa rahoituksesta ohjautuu soveltavaan tutkimukseen. Soveltava tutkimus on tärkeää, mutta sen tulisi linkittyä entistä vahvempaan perustutkimukseen. Kannanotto pitää tärkeänä, että hallitukset tutkimuksia rahoittavat tahot huomioivat erityisesti alku- ja keskivaiheessa olevien tutkijoiden rahoitustarpeen.
Vetoomuksessa on 11 kohdan toimenpide-ehdotus kestävän kehityksen turvaamiseksi vahvan perustutkimuksen kautta.
Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet: Global Young Academy, Young Academy of Argentina, Early- and Mid-Career Researcher (EMCR) Forum, Australia, Young Academy of the Austrian Academy of Sciences, Burundi Council of Young Scientists, The College of New Scholars, Artists, and Scientists of the Royal Society of Canada, Estonian Young Academy of Sciences, Young Academy Finland, Ghana Young Academy, Hungarian Young Academy, Indian National Young Academy of Science, Israel Yong Academy, National Young Academy of Côte d’Ivoire, Latvian Associations of Young Researchers, Lithuanian Young Academy of Sciences, Mexican Young Academy, National Young Academy of Nepal, Young Academy of Norway, Outstanding Young Scientists, Inc. (Philippine Academy of Young Scientists), Romanian Young Academy, Senegalese National Young Academy, South African Young Academy of Science, Young Academy of Spain, Sri Lankan Academy of Young Scientists, Swiss Young Academy, Young Academy of Europe, TWAS Young Affiliates Network, International Association of Physics Students (IAPS), International Younger Chemists Network (IYCN), World Young Scientist Summit.