YAF tutustui EU-tiedeneuvonnan koukeroihin Brysselissä

Nuorten Tiedeakatemia järjesti joulukuussa jäsenilleen mahdollisuuden lähteä tutustumaan EU-tiedeneuvontaelimiin Brysseliin. Matkan tavoitteena oli lisätä Nuorten Tiedeakatemian tunnettuutta, hahmottaa paremmin Nuorten Tiedeakatemian potentiaalista roolia vaikuttamistyössä sekä kasvattaa yksittäisten jäsenten tietotaitoa tiedeneuvontaan liittyen.

Euroopan parlamentissa työskentelevä Markus Prutsch kertoi muun muassa työn alla olevasta pilotista, joka voisi kannustaa paremmin myös uran varhaisessa vaiheessa olevia tutkijoita EU-tiedeneuvontaan.

Kuusi Nuorten Tiedeakatemian jäsentä sekä tiedekoordinaattori vierailivat joulukuussa Brysselissä tutustumassa erilaisiin EU-tason tiedeneuvontaan liittyviin organisaatioihin. Euroopan parlamentissa ryhmän vastaanotti Global Young Academyn jäsen, tutkija ja Euroopan parlamentin virkamies Markus Prutsch, jonka kanssa keskusteltiin tiedeneuvonnasta erityisesti uransa varhaisessa vaiheessa olevien tutkijoiden näkökulmasta. Muita vierailukohteita olivat komission tutkimuslaitos Joint Research Centre sekä komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto (DG RTD), ja erityisesti sen alainen Scientific Advice Mechanism, joka koostaa evidenssiraportteja ja politiikkasuosituksia komission tilauksesta.

Vierailut herättivät paljon ajatuksia, mutta jättivät myös kysymyksiä liittyen potentiaalisiin rajapintoihin ja nuorten tutkijoiden aseman vahvistamiseen EU-tiedeneuvonnassa.

”Vierailun aikana vahvistui se ajatus, että uransa varhaisessa vaiheessa olevilla tutkijoilla on paljon annettavaa ja vahvuuksia tiedeneuvonnassa. Nuorten tutkijoiden osallistuminen on toivottavaa”, toteaa Nuorten Tiedeakatemian tiedekoordinaattori Riikka Hiltunen.

Komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosastolla kokoonnuttiin 14 hengen voimin, mukana olivat muun muassa SAPEAn viestintäpäällikkö Toby Wardman (vasemmalla) sekä Science Policy, Advice and Ethics (RTD.02) -yksikön johtaja Gilles Laroche (keskellä).

”Toisaalta kaikki tiedeneuvontaa koordinoivat tahot tunnistavat hyvin ne haasteet, joita tällaisessa uravaiheessa olevien mukaan saamisessa voi olla. Meidän tehtävämme on ainakin tuoda näitä mahdollisuuksia näkyvämmiksi,” hän jatkaa.

Keskusteluissa korostui teemoja, jotka ovat relevantteja myös kansallisen vaikuttamisen tasolla: ajoituksen merkitys, tietotarpeisiin vastaaminen sekä luottamuksen ja henkilökohtaisten suhteiden merkitys.

”Erityisesti mielen päälle jäi luottamuksen merkitys tiedevaikuttamisen aktiviteeteissa, ei pelkästään suhteessa politiikkoihin ja päättäjiin vaan myös horisontaalisesti, kuten tapaamamme henkilöt sitä kuvasivat. Tarvitaan kasvokkaista kanssakäymistä ja inhimillisyyttä. Mielestäni tässä reissussa molemmat toteutuivat ja näen, että teimme Nuorten Tiedeakatemiaa näkyväksi juuri sillä, että meitä oli pieni joukko puhumassa meitä liikuttavista asioista suorasanaisesti omilla kasvoillaan”, summaa hallituksen jäsen Veera Ehrlén.

Matkalla olivat mukana Samuli Autti, Riikka Hiltunen, Marjukka Lamminen, Veera Ehrlén, Velma Aho, Sanna Selinheimo ja Laura Berger.

Yksittäisen tutkijan aseman vastapainona korostui toisaalta myös tiedekentän suurten toimijoiden rooli vaikuttavina viestijöinä.

“Oli mukava kuulla, että EU-tahojen mielestä järjestöt kuten kaikkia eurooppalaisia tiedeakatemioita edustava ALLEA ovat hyödyllisiä ja luotettavia yhteistyökumppaneita. Tämä vahvistaa omaa ajatustani siitä, että YAFin on hyvä pyrkiä olemaan mukana tällaisissa organisaatioissa, vaikka joskus nekin saattavat vaikuttaa kovin suurilta ja abstrakteilta kokonaisuuksilta”, pohtii YAFin kansainvälisen toiminnan vetäjä Velma Aho.

Tulevalla kaudella matkalla kertyneitä oppeja on tarkoitus jalostaa eteenpäin koko jäsenistön kanssa esimerkiksi työpajojen muodossa.

 

Tahot, joihin matkalla tutustuttiin:

Euroopan parlamentti

  • Parlamentin tutkimuspalvelut tuottaa instituutiosta riippumatonta tutkimusta ja tiedeneuvontaa Parlamentin tarpeisiin.
  • Tiedeneuvonnan tarkoitus on avustaa poliittisen päätöksenteon oikeudellisissa, taloudellisissa ja teknisissä kysymyksissä sekä arvioida EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa.
  • Tutkimuspalvelut rekrytoi tutkijoita asiantuntijoiksi tiedeneuvonnan eri tarpeisiin avointen hakujen ja suorien yhteydenottojen kautta.

SAM/Sapea:

  • Scientific Advice Mechanism (SAM) muodostuu komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosastosta, SAPEAsta (Scientific Advice for Policy by European Academies) sekä tiedeneuvojista (Chief Scientific Advisors).
  • Palvelu koostaa evidenssiraportteja ja politiikkasuosituksia komission tilauksesta
  • SAPEAn yhteyteen perustettiin vuonna 2020 Young Academies Science Advice Structure (YASAS), jonka jäsen myös Nuorten Tiedeakatemia on

Joint Research Centre

Kuvat: Samuli Autti, Sanna Selinheimo ja Riikka Hiltunen

Lue myös SAMin koordinoimassa OneHealth -raportin työstämisessä mukana olleen jäsenemme Saana Jukolan haastattelu.