Kevään viimeinen Akatemiaklubi järjestettiin Mariankadun toimitiloissa 23.5. Esitelmävuorossa olivat Anna-Maria Virkkala (Pohjoisten alueiden luonnonekosysteemien hiilinielut – missä mennään ja mitä on tulossa?) ja Otto Latva (Ympäristöhistoriasta ja monilajisen historian tutkimuksesta). Keskustelua johti Suomalaisen Tiedeakatemian puheenjohtaja, professori Tuula Linna.
Esitelmävideot keskusteluineen ovat katsottavissa Nuorten Tiedeakatemian YouTube-kanavalla ja alla.
Iltapäivällä keskityttiin yhteiskunnalliseen vuorovaikuttamiseen. Teemaa pohdittiin sekä yksittäisen tutkijan että Nuorten Tiedeakatemian näkökulmasta. Teemaan alusti Nuorten Tiedeakatemian tiedekoordinaattori Riikka Hiltunen. Alustuksen pohjalta tutkijat pääsivät tekemään omia vuorovaikutussuunnitelmiaan ja yhdessä workshopattiin myös ajatuksia Nuorten Tiedeakatemian aseman vahvistamiseen tieteen ja päätöksenteon kentällä. Konkreettisia askelia ollaankin jo ottamassa syksyllä toteutettavan esiselvityksen muodossa.