Nuorten Tiedeakatemia on saanut Tieteen tiedotus ry:ltä 264 000 euron avustuksen hankkeelle ”Tiedon uudet kasvot”. Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorten tutkijoiden ja toimittajien välistä vuorovaikutusta sekä nuorten tutkijoiden medialle ja suurelle yleisölle suunnattua tiedeviestintäosaamista.
Nuorten Tiedeakatemia teetti viime syksynä selvityksen, jonka tavoitteena oli tunnistaa sellaisia aukkoja tiedeneuvonnan kentällä, joihin nuoret tutkijat ja Nuorten Tiedeakatemia organisaationa voisi vastata. Ensi viikolla julkaistava Tommi Kärkkäisen tekemä selvitys vahvistaa nuorten tutkijoiden näkökulmasta monia aiemminkin tunnistettuja haasteita tutkijoiden ja toimittajien välisessä vuorovaikutuksessa ja tiedeperustaisen journalismin käytännöissä. Näihin tulevassa hankkeessa pyritään tarttumaan.
Nuoret tutkijat ovat asiantuntijoina ja henkilöhahmoina yleisöille helposti lähestyttäviä ja samastuttavia, ja heillä on erityinen kyky puhutella nuorempia yleisöjä tutkimuksensa ja persoonansa kautta. Tämä on merkittävää tilanteessa, jossa perinteinen media ei enää tavoita etenkään nuorempia sukupolvia yhtä tehokkaasti. Uutismedian kyky rakentaa yleisösuhdetta on heikentynyt yleisön siirtyessä brändipohjaisesta kuluttamisesta uutisten kuluttamiseen sosiaalisen median alustoilla.
Toimittajilla on kiireisessä työssään haasteita löytää sopivia asiantuntijoita, ja haastateltaviksi päätyvät aina jo tutut, helposti tavoitettavat tutkijat. Toisaalta yliopistot ja tutkimuslaitokset eivät tarjoa nuorille tutkijoille riittävästi koulutusta ja tukea tiedeviestintäosaamisen vahvistamiseen ja median kanssa toimimiseen.
Kaksivuotisen hankkeen aikana kohtautamme nuoria tutkijoita ja toimittajia erilaisissa vuorovaikutustilaisuuksissa, joiden onnistumista ja tuloksia seurataan. Tilaisuudet mahdollistavat paitsi verkostoitumista, myös konkreettisten juttuideoiden ja mediatuotteiden syntymistä. Hankkeessa on sekä laajemmalle tutkijajoukolle että pienemmälle fokusryhmälle suunnattuja osuuksia.
Hanke käynnistyy syksyllä 2026 ja avaamme pian haun hankekoordinaattorin tehtävään.

