Pohjoismaiden ja Baltian maiden nuorten tiedeakatemiat kokoontuivat Riikassa 12.-13.5.2026. Nuorten Tiedeakatemia osallistui tapahtumaan yhdessä Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Liettuan ja Latvian sisarakatemioiden kanssa.
Baltian ja pohjoismaiden nuorten tiedeakatemioiden tapaaminen järjestettiin tänä vuonna Latvian pääkaupungissa Riiassa. Tapahtumapaikkana oli 2014 valmistunut paikallisen arkkitehtuurin ylpeys, latvialaissyntyisen arkkitehti Gunnar Birkertsin suunnittelema Valon linna. Valon linnassa paikkaa pitää Latvian kansalliskirjasto, jonka 11. kerroksessa nuorten tiedeakatemioiden tapaaminen järjestettiin.
Näkymät eivät olisi voineet olla paljon komeammat ja keskustelutkin olivat yhtä lailla korkeatasoiset. Ensimmäisen päivän teemana oli hyvin laaja-alaisesti ”resilienssi”. Nuorten Tiedeakatemian Hannah Yoken puhui 1980-luvun rauhanliikkeestä ja sen mittasuhteista sen ajan kontekstissa. Ydinaseita vastustava liike oli todella laaja, ja sai aikaan myös aitoa muutosta aseistariisunnassa. Yoken puhui erityisesti tukijoiden roolista rauhanliikkeessä, ja häntä haastateltiin myös paikalliseen radioon aiheesta. Tämä viestinee siitä, että aihe on jälleen kerran ajankohtainen, ja osoittaa sen että voimme ottaa historiasta myös oppia halutessamme tehdä maailmasta paremman paikan.
Resilienssi-teemaa jatkoi Laura Bacete Cano Ruotsista puhuen viljojen resilienssistä, ja miten voimme varautua biologisiin uhkiin ruokaturvaan liittyen. Liettuan edustaja Andrius Tamošiūnas puhui paikallisesta energiaturvasta erityisesti jätteiden energiakäytön näkökulmasta. Latvian Ingus Pērkonsin osuus käsitteli kemiallisia riskejä: tapoja miten riskeihin voi suhtautua ja miten niitä voidaan tutkia. Norjan Erik Sveberg Dietrichsin aihe käsitteli ihmisen kylmäresilienssiä, ja miten voimme ennaltaehkäistä kylmyydestä aiheutuvia kuolemia pohjoisilla leveyspiireillä.
Toisen päivän aiheena oli tieteen vapaus. Päivä alkoi kuitenkin jo perinteeksi muodostuneesta osiosta, jossa jokainen akatemia esitteli omaa toimintaansa ja lähiaikojen merkittävimpiä saavutuksia tiedeviestinnän, tiedepolitiikan tai tiedekasvatuksen saralla. Nuorten Tiedeakatemian viimeisen vuoden aikaisia tapahtumia ja toimintaa olivat esittelemässä hallituksen jäsenet Sampsa Holopainen ja Hannah Yoken sekä Nuorten Tiedeakatemian tiedekasvatuskoordinaattori Kim Krappala. Erityisesti keskustelua herättivät tammikuun Jufo-paneeli ja Tutkija tavattavissa -palvelu, sekä siitä versoavat muut toimintamuodot, kuten Mene ja tiedä -lehti.
Päivän teemasta aloitti professori Sanita Osipovan key note -puheella. Puhe käsitteli akateemista etiikkaa ja tieteen integriteettiä. Yleisemmän tason periaatteiden lisäksi hän nosti esiin paikallisia ongelmakohtia. Osipovan jälkeen aihepiiriä pohdittiin työpajoissa, joissa pyrittiin tarjoamaan eväitä paikalliseen tiedepoliittiseen vaikuttamiseen. Työpajan jälkeen Dagnija Baltiņa Latvian kansalliskirjastosta piti puheen akateemisen vapauden tilasta nykyajassa. Lopuksi Oskars Teikmanis veti paneelikeskustelua akateemisen vapauden tilasta. Mukana paneelissa oli tieteenhistorian tutkija Christoffer Basse Eriksen, lingvisti Guro Nore Fløgstad ja kestävyystieteilijä Juan Carlos Rocha Gordo.
Erityisesti mieleen jäi Guro Nore Fløgstadin pohdinta siitä, miten tieteen vapaus ymmärretään tieteen sisällä usein eri tavoin kuin tiedemaailman ulkopuolella. Tieteen sisällä vapaus nähdään usein Isaiah Berlinin dikotomian mukaisesti positiivisena vapautena, eli vapautena tieteen teon resursseihin (välineisiin, infraan ja palkattuun henkilöstöön). Tutkijoiden ensisijainen huoli tässä ajassa on pitkäjänteisen tutkimustyön ja osaamisen katkeaminen ja tätä kautta hukattu inhimillinen pääoma. Tieteen ulkopuolella tieteen vapaus intuitiivisesti mielletään negatiiviseksi vapaudeksi, eli vapauteen tehdä tiedettä ilman fyysisiä rajoitteita, ulkopuolista uhkaa (sensuurista tai rangaistuksista) tai vaadetta tutkimuksen poliittisuudesta suuntaan tai toiseen. Tämä semanttinen kahtiajako kieltämättä näkyy paljon tiedepoliittisessa julkisessa keskustelussa myös Suomessa, missä eri keskustelijaosapuolet eivät aina ymmärrä tai halua ymmärtää mitä toinen on sanomassa.
