Ajattelu on kaikkein keskeisin osa ihmisenä olemista – ilman ajattelua ei ole sinua tai minua, tietoa tai väärinkäsityksiä, toiveita paremmasta tai pelkoa tulevasta. Itseasiassa kaikki tieto ja ymmärrys edellyttävät myös jonkinlaista käsitystä siitä, mitä tämä tietäminen ja ymmärtäminen itsessään ovat. Kaikkein paraskin mahdollinen tieto on aina jonkun ajattelua – sinun, minun, tieteentekijöiden, tai esimerkiksi yhteisistä asioistamme päättävien henkilöiden ajattelua.
Filosofina minua kiinnostavat juuri ajattelua itseään koskevat kysymykset: Mitä ajattelu oikeastaan on? Miten ajatuksemme kuuluvat, kytkeytyvät ja viittaavat maailmaan? Millaisista tiedollisista rakenteista ajattelumme muodostuu, ja mikä erottaa kelvollisen ja hyvän ajattelun epäkelvosta ja huonosta? Näiden kysymysten tarkastelu eri muodoissaan leimaa lähes kaikkea tähänastista työtäni filosofian parissa.
Työskentelen Oulun yliopistossa, jossa tutkin René Descartesin (1596–1650) mielenfilosofiaa. Vuonna 2016 Turun yliopistossa valmistunut väitöskirjani käsitteli tätä filosofianhistoriallista aihetta. Koska nykyinen länsimainen mielikäsitys on käytännössä muodostunut reaktiona Descartesin esittämiin näkemyksiin – kuten mielen ja ruumiin erillisyyteen – on näiden näkemysten ymmärtäminen myös hyödyllinen väline nykyisten mielenteorioiden syvempään ymmärtämiseen.
Toisaalta olen kiinnostunut rasismiin liittyvistä ajatusvirheistä ja sen ongelmallisten taustaoletusten esiintuomisesta – rasismi on yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista ajatusvirheistä, jonka parempi ymmärtäminen on monin tavoin välttämätöntä. Olen myös opettanut kriittistä ajattelua ja argumentaatiota erityisesti filosofian ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille, ja pidän yleisten ajatteluntaitojen edistämistä ehkä tärkeimpänä nykyhetken yhteiskunnallisista hankkeista.