Norjan nuorten tiedeakatemia, Letten-säätiö ja Oslon yliopiston kehityksen ja ympäristön keskus jakoivat ensimmäisen Letten-palkinnon oikeustieteilijälle, jonka työ auttoi dekriminalsoimaan homoseksuaalisuuden Intiassa.
Letten-palkinnon ja Letten-säätiön taustalla on Letten F. Saugstad, neljä vuotta sitten kuollut norjalainen aivotutkija ja filantrooppi. Professori Saugstad, tai Letten, kun kaikki tuntuivat häntä etunimeltä kutsuvan, säätiöi perimänsä omaisuuden, ja on 80-luvulta alkaen tukenut mm. tutkimusta, tyttöjen koulutusta ja ympäristönsuojelua. Rahoilla perustettiin mm. Oslon yliopistoon Letten Center for Brain Research, jossa on tehty uraauurtavaa tutkimusta mm. aivoista löytyvien gliasolujen parissa. Tähtimäinen, aivojen tukirakenteelle tärkeä gliasolu on löytänyt tiensä myös tänä vuonna käynnistyneen Letten-palkinnon logoon.
Letten-palkinto on kansainvälinen, ja se on tarkoitettu tunnustukseksi nuorelle tutkijalle, joka toimii terveyden, kehityksen, ympäristön tai tasa-arvon alueella. Kahden miljoonan Norjan kruunun (n. 215 000 €) arvoista palkintoa jakamaan, ja palkittavaksi sopivaa tutkijaa etsimään pyydettiin meidän Norjan sisarjärjestömme, Akademiet for yngre forskere. Palkittavan löytäminen on hankalaa, koska useimmissa tiedepalkinnoissa palkitaan tärkeimmät tutkimuksensa jo tehneitä tutkijoita, jolloin voidaan hyötykäyttää jälkiviisautta palkittavan valinnassa. Nuorta tutkijaa palkittaessa joudutaan myös aiempien meriittien lisäksi arvioimaan, mihin ehdokkaat vielä pääsevätkään, ja miten palkinto voi heitä auttaa. Palkintoraati on tarkastellut paitsi tutkijoiden akateemisia meriittejä, myös heidän yhteiskunnallista toimintaansa, ja mm. peilannut heidän toimintaansa suhteessa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Ensimmäiseksi palkittavaksi valikoitui yli 200 hakemuksen joukosta Tarunabh Khaitan, intialainen oikeustieteilijä, joka työskentelee Melbournen ja Oxfordin yliopistoissa. Hänen tutkimuksensa oli keskeisessä roolissa, ja laajasti lainattu perusteluissa, kun Intian korkein oikeus toissaviikolla päätti, että homoseksuaalisuus ei ole Intiassa enää laitonta. Khaitanin tutkimus on tarkastellut syrjintää, ja hän on pitkään työskennellyt sen eteen, että siirtomaa-ajalta peräisin olevan lain tulkinta muuttuisi. Vielä kymmenen vuotta sitten korkein oikeus teki samassa asiassa päinvastaisen päätöksen, joten muutos on ollut suuri. Muutosta on toki ajanut iso joukko aktivisteja ja kansalaisjärjestöjä, mutta ilman päätöksen muuttamiselle luotua ”tilaa”, oikeustieteellistä argumentaatiota lain syrjivyydestä, korkeimman oikeuden olisi ollut hankala sitä muuttaa.
Khaitanin valinta palkinnon saajaksi tehtiin kuitenkin jo ennen tätä historiallista korkeimman oikeuden päätöstä. Tämä suuri, kansainvälisen uutiskynnyksen ylittänyt voitto oli kuin kirsikka kakun päälle; palkinnon jakajat olivat valmiita uskomaan, että Khaitanin uurastus syrjinnän vastustamisen saralla tuo vielä hienoja tuloksia, ja juuri ennen Oslossa vietettyä palkintoviikkoa raadin usko näin hienosti palkittiinkin. Palkintorahoilla Khaitan perustaa intialaisille opiskelijoille vierailustipendiohjelman. Myös muut lyhyelle listalle valitut tutkijat ovat huikeita tieteellisessä työssään, ja halussaan muuttaa maailmaa paremmaksi sen tieteellisen työn avulla. Kaikkien kannattaa lukea myös heidän tarinansa. Ne tuovat inspiraatiota ja toivoa usein raskaaseen tutkijanarkeen.
Ehkä tutkijanuran alkuvaiheissa tarpovaa tutkijaa lohduttaa myös, että Letten Saugstad haki 11 kertaa professuuria ennen valintaansa Trondheimiin biologisen psykologian professorin virkaan. Hän oli tuolloin jo 66-vuotias. Tai ehkä meidän pitää olla ärsyyntyneitä, sillä virantäytöissä asiantuntijat rankkasivat Lettenin kyllä kerta toisensa jälkeen kärkisijalle, mutta hänen ohitseen valittiin aina joku sopivammaksi koettu mieshakija. Työtä syrjinnän vastustamiseksi on jäljellä edelleen myös yliopistomaailmassa, mutta Letten-palkittujen esimerkki rohkaisee näkemään, että tutkijan ja aktivistin roolit voi ja kannattaa yhdistää. Ehkä esimerkiksi niin kuin Tarunabh Khaitan palkintoa vastaanottaessaan totesi aktivistin ja tutkijan rooleistaan: aktivisti valitsee tutkijalle tutkimusaiheen, ja sen jälkeen tutkija työntää aktivistin sivuun ja ryhtyy työhön. Aktivistia tarvitaan sitten taas tuloksia hyödynnettäessä. ”I am first of all an academic, but living in this world, how can I not also be an activist?”