Nuorten Tiedeakatemian uusi Mene ja tiedä -verkkojulkaisu soveltuu parhaiten lukioikäisille nuorille ja on suunniteltu lähtökohtaisesti tukemaan Tutkija tavattavissa -vierailuja. Lehden sisällöt ovat kuitenkin vapaasti kenen tahansa hyödynnettävissä. Julkaisun tavoitteena on sekä pukea tutkimustietoa nuorille ymmärrettävään muotoon että valaista tutkimuksen tekemisen prosessia ja tiedejulkaisemisen käytäntöjä.
Tutkija tavattavissa on Nuorten Tiedeakatemian pyörittämä etätiedekasvatuspalvelu, jossa opettajat voivat pyytää tutkijavierailuja mille tahansa perusasteen tai toisen asteen oppitunnille. Tutkijapoolissa on noin 600 tutkijaa eri tieteenaloilta, ja sieltä löytyvät pääosin myös Mene ja tiedä -lehden kirjoittajat.
”Olemme havainneet, että jos opettajat pyytävät tutkijoilta luettavaa, jonka avulla oppilaat voisivat valmistautua vierailuun, tutkijoilla on usein tarjota vain pitkiä tiedeartikkeleita tai esimerkiksi blogikirjoituksia. Kun törmäsin amerikkalaiseen Science Journal for Kids and Teens -julkaisuun, ajattelin heti, että tällaisesta voisi olla meidänkin palvelumme tueksi hyötyä”, kertoo Nuorten Tiedeakatemian tiedekasvatuskoordinaattori Kim Krappala.
Lehdessä julkaistaan lyhennettyjä ja yleistajuistettuja versioita Tutkija tavattavissa -poolin tutkijoiden vertaisarvioiduista artikkeleista. Lisäksi julkaisussa avataan tutkijuuteen ja tieteen tekemiseen liittyviä yleisempiä kysymyksiä. Lehden päätoimittajana toimii Nuorten Tiedeakatemian tiedekoordinaattori Riikka Hiltunen, ja toimitustyössä avustavat Nuorten Tiedeakatemian muut koordinaattorit. Julkaisu on pääosin suomenkielinen, mutta kuukausittain pyritään julkaisemaan myös vähintään yksi ruotsinkielinen artikkeli tutkijalta, joka tekee kouluvierailuja ruotsiksi. Artikkeleista löytyy sivuilta myös ääneen luetut versiot.
Uusi artikkelipaketti ilmestyy kuukausittain. Ensimmäisen kokonaisuuden artikkeleissa käsitellään Putinin myytteihin perustuvaa ja valikoivaa tulkintaa historiasta, ruokakasvatuksen oppimistavoitteita, energiamurrosta turvallistettuna ilmiönä ja tietokoneiden optimointiongelmia. Luettavaa löytyy ainakin matematiikan, historian, äidinkielen, yhteiskuntaopin ja terveystiedon tunneille.
Lehden tekemistä tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Julkaistakseen lehdessä tutkijan on oltava mukana Tutkija tavattavissa -palvelun tutkijapoolissa, mutta palveluun voi rekisteröityä kuka tahansa väitöskirjatutkijoista emeritusprofessoreihin. Artikkeleista maksetaan kirjoituspalkkiot.
Tutustu julkaisuun täällä.