Laura Kivelä pitää tutkimukseen liittyvästä ongelmanratkaisusta ja saa iloa potilaskohtaamisista
”Tutkijaa minusta ei ainakaan tule”
Ajattelin alun perin lääketiedettä opiskelemaan hakiessani, että tutkijaa minusta ei ainakaan tule. Tämä kertoo ehkä lähinnä siitä, kuinka vähän tiesin vielä tuolloin tutkimuksen tekemisestä. Opintoihin kuuluu kaikilla syventävä opinnäytetyö, jonka tein lasten diabetekseen liittyen. Pääsin suunnittelemaan pientä projektia alusta alkaen ja sen aikana huomasinkin, että pidän kliinisen tutkimuksen tekemisestä ja siihen liittyvästä ajatusten pyörittelystä ja ongelmanratkaisusta. Opinnäytetyön jälkeen lähdin selvittämään Tampereen yliopistolla ja sairaalalla toimivia isompia tutkimusryhmiä ja kiinnostava väitöskirja-aihe keliakiasta vei mukanaan. Väitöskirjaprojektin aikana tutkimusideat lisääntyivät ja laajentuivat, ja aloin ohjata nuorempia opiskelijoita. Joitain vuosia väitöksen jälkeen sain kokeellisen lastentautiopin dosentuurin ja tutkimusprojektit jatkuvat edelleen. Tutkimuksen lisäksi teen lääkärintöitä. Erikoistun lastentauteihin ja se toimii mukavana vastapainona tutkimustyölle.
Tutkimusaiheeni liittyvät etenkin keliakiaan. Toisin kuin muissa autoimmuunisairauksissa, keliakiassa laukaiseva tekijä eli ravinnon gluteeni on tunnistettu ja pystytään poistamaan, jolloin sairaus yleensä paranee. Ruokavaliohoidon on kuitenkin oltava tiukka ja elinikäinen, mikä voi aiheuttaa haasteita potilaille. Keliakiaa sairastaa jopa 1–3 % väestöstä, mutta sen monimuotoisen taudinkuvan vuoksi suuri osa potilaista on ilman diagnoosia. Tämä voi lisätä riskiä vakaville komplikaatioille, kuten heikentyneelle luuntiheydelle ja ohutsuolisyövälle.
Nykyiset tutkimusaiheeni ovat jatkoa väitöskirjatutkimukselleni, jossa selvitin keliakian taudinkuvassa lapsilla edeltävän 50 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia ja riskiryhmiin kuuluvien lasten, esimerkiksi keliakiapotilaiden perheenjäsenten ja tyypin 1 diabetesta sairastavien, seulontaan liittyviä tekijöitä. Huomasin, että tiedämme hyvin vähän siitä, kuinka lapsena keliakiadiagnoosin saaneet pärjäävät sairautensa kanssa aikuisena. Lapsilla sairauden hoidon suhteen erityinen ajankohta on nuoruusikä eli siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen, jonka kanssa samanaikaisesti myös hoitopaikka yleensä muuttuu lastentaudeilta aikuispuolelle. Tämän tärkeän siirtymän käytännön toteutumisesta tarvitaan yhä lisää tietoa. Lapsena keliakiadiagnoosin saaneiden pitkäaikaisterveyden lisäksi tutkin muun muassa keliakian taudinkuvan eroja selittäviä tekijöitä ja merkitystä, sekä diagnostiikan ja seurannan käytännön toteutumista ja niiden merkitystä hoidon, yleisen terveyden ja elämänlaadun kannalta.
Ongelmanratkaisua, oppimista ja merkityksellisiä kohtaamisia
Lääketiede on jatkuvaa oppimista eikä siinä voi ikinä tietää kaikkea tai tulla valmiiksi. Uutta tietoa saadaan koko ajan ja tutkimustyön tekeminen auttaa osaltaan pysymään ajan tasalla. Lastentaudeilla ilahduttavat etenkin lapsipotilaiden kohtaaminen ja se, miten saa nähdä lasten parantuvan. Lääkärintyö on ihanan konkreettista, monipuolista ja haastavaa. Lisäksi lastentaudeilla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa lasten terveyteen pidemmälläkin aikavälillä. Tärkeää kuitenkin olisi, että hyvät hoitokäytännöt siirtyisivät lasten mukana nuoruudessa aikuisuuteen ja tähän yritän vaikuttaa myös tutkimustyöni kautta. Tutkimani keliakia on yksi yleisimmistä lasten kroonisista suolistosairauksista.
Parasta tutkijantyössä ovat mielestäni vapaus tehdä töitä omalla tyylillä ja aikataululla sekä erilaisten projektien suunnittelu ja toteuttaminen. Pidän ongelmanratkaisusta ja tykkään miettiä, miten asiat kannattaisi tehdä. Mielestäni on kiinnostava suunnitella, millä tavalla saisi parhaiten vastauksia haluamiinsa tutkimuskysymyksiin ja miten saadut tulokset olisivat selkeintä selittää muille. Myös tutkimustulosten merkityksen pohtiminen ja siitä keskustelu, esiintyminen ja tutkimustaitojen opettaminen saavat minut innostumaan. Pidän oikeastaan tutkimuksenteon kaikista vaiheista ja vielä parempaa on, kun tutkimusta saa tehdä yhdessä ja jakaa innostumisen ja onnistumisen ilon. Keliakiatutkimuskeskuksessa Tampereella on mahtava ja ainutlaatuinen porukka, josta löytyy monen eri alan osaajaa. Yhteistyö sekä opiskelijoiden että kokeneiden huippututkijoiden kanssa on inspiroivaa. Välillä on kuitenkin haastavaa löytää aikaa kaikille kiinnostaville ideoille ja projekteille.
Kansainvälisyys ja liikkuvuus ovat urallani tärkeässä roolissa ja koen, että yhteistyön avulla voidaan saada aikaan todella merkittäviä tuloksia. Osallistun säännöllisesti kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin, joissa olen tutustunut tutkijoihin ja lasten suolistoterveyden parissa työskenteleviin ympäri maailman. Toimin European Society for Paediatric Gastroenterology, Hepatology and Nutrition (ESPGHAN) yhdistyksessä ravitsemuskomitean Young ESPGHAN -edustajana. Suunnitelmissa on myös kansainvälisiä tutkimusyhteistyöprojekteja lasten keliakiaan liittyen, ja nyt syksyllä muutamme perheen kanssa Osloon vuodeksi postdoc-työjaksoani varten.
Tietoa myös suoraan potilaille
Pidän tarpeellisena yleistajuistaa tehtävää tiedettä. Toimin Keliakialiiton asiantuntijaneuvoston sekä Gluteeniton elämä -lehden tieteellisen toimitusneuvoston jäsenenä, ja olen pitänyt keliakiapotilaille suunnattuja luentoja, esimerkiksi sopeutumisvalmennuskursseilla, ja kirjoittanut juttuja Gluteeniton elämä -lehteen. Aiemmin päivitin myös tutkimusryhmämme Twitteriä. Potilaat ovat yleensä kiinnostuneita kuulemaan, missä tutkimusrintamalla mennään. Ja heitähän varten tätä tutkimusta tehdään: jotta opittaisiin sairaudesta lisää, voitaisiin hoitaa potilaita paremmin ja toivottavasti tulevaisuudessa ehkä jopa ehkäistä sairauden puhkeamista.
Toivon, että tutkimustyöni avulla keliakian diagnostiikkaa, hoitokäytäntöjä ja seurantaa saataisiin kehitettyä edelleen niin, että potilaat voisivat mahdollisimman hyvin vielä vuosienkin päästä keliakian toteamisesta ja saisivat terveydenhuollosta tarvitsemaansa tukea ja apua.
Kuva: Linnea Aitokari