HELSINGIN SANOMAT kirjoitti (10.9.) Suomen Akatemian uudesta, erityisesti nuorille tutkijoille suunnatusta 25 miljoonan euron tutkimusrahoituksesta. On hienoa, että nuorten tutkijoiden itsenäistymistä ja oman ryhmän perustamista tuetaan.
Uuden rahoitusmuodon pystyttämisessä on kuitenkin paljon ongelmia, jotka voitaisiin välttää rahoittajan ja tutkijoiden välisellä keskustelulla. Hakukriteerien mukaan hakijan tulee olla professorin tai dosentin tasoinen tutkija. Hankkeen johtajan oman palkan on tultava muusta lähteestä, eli käytännössä hakijalta edellytetään olemassa olevaa työsuhdetta.
Kuten Tieteentekijöiden liitto on huomauttanut, rahoitus karkaa näillä kriteereillä oikeasti tutkijanuransa alkuvaiheessa olevien saavuttamattomiin.
Suomen Akatemian mukaan rahoitus tukee myös tohtoriopiskelijoita ja alkuvaiheen postdoc-tutkijoita, koska heitä voidaan palkata rahoitettaviin hankkeisiin. Suomen Akatemian rahoitus nimenomaan tutkijan omaan hankkeeseen nähdään yliopistolla laadun ja itsenäisyyden indikaattorina. Olisikin tärkeämpää edistää tutkijoiden itsenäistymistä heti tohtorintutkinnon jälkeen.
Tätä voisi edistää kehittämällä jo olemassa olevia mekanismeja kuten tutkijatohtori- ja akatemiatutkijahakuja mahdollistamaan myös oman ryhmän käynnistäminen.
Näissä hakumuodoissa jää joka vuosi rahoittamatta erinomaisiksi arvioituja hakemuksia, joten lisärahoitukselle olisi sikälikin tarvetta.
Erityisen ikävä yllätys oli vain noin kuukauden mittainen valmistautumisaika, sillä Suomen Akatemian piti saada rahapotti jakoon hyvin nopealla aikataululla. Hankesuunnitelmien tekeminen vaatii tyypillisesti kuukausia.
Kun Britannian yhteiskuntatieteellinen tutkimusneuvosto ESRC julkaisi haun vastaavalla aikataululla, Oxfordin yliopiston professori Dorothy Bishop tiivisti kritiikin näin: lyhyet, ennakoimattomat hakuajat ovat epätasa-arvoisia, ne heikentävät tutkimuksen laatua ja aiheuttavat tarpeetonta stressiä niin tutkijoille kuin yliopistojen hallinnollekin. Tällainen toiminta myös horjuttaa luottamusta rahoittajatahoon ja sen tasapuolisuuteen.
Nuoren tutkijasukupolven luottamusta yliopistoihin sekä mahdollisuuteen ylipäänsä tehdä tieteellistä tutkimusta on koeteltu paljon viime aikoina. Erillisrahoitusta kiireellisempi asia olisi varmistaa yliopistoille riittävä perusrahoitus.
Näin yliopistot voisivat tarjota pidempiä työsuhteita kantamaan nuoria tohtoreita läpi määräaikaisista työsuhteista ja projekteista koostuvan ”kuolemanlaakson”, joka tohtorintutkinnon ja professuurin välille levittyy. Tutkijoiden työajasta entistä suurempi osa menee tutkimuksen sijasta rahoituksen hakemiseen, mikä vähentää yliopistojärjestelmältä poliittisissa puheissa vaadittua tehokkuutta.
Toivomme, että jatkossa kuullaan myös nuorten tutkijoiden näkemyksiä siitä, mikä meitä parhaiten auttaisi. Haluamme olla mukana tässä keskustelussa.
Tommi Himberg, puheenjohtaja
Pirita Frigren, varapuheenjohtaja
Katri Rostedt, sihteeri
sekä muut Nuorten tiedeakatemian hallituksen jäsenet
—
Mielipidekirjoitus on luettavissa Helsingin Sanomien verkkosivuilla osoitteessa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005849691.html