Tutkimukselle kasvot -henkilökuvassa Nuorten Tiedeakatemian tutkijat kertovat työstään ja polustaan tutkijoiksi.
Hyytiälän metsäasemalla työskentelevä tutkijatohtori Juho Aalto on vakuuttunut, että viheliäisten ongelmien vaivaamassa maailmassa tarvitaan generalisteja.
Maailman viheliäiset ongelmat generalistin silmin
Vuosien myötä tavoitteekseni on vahvistunut pyrkimys olla generalisti sen sijaan, että keskittyisin vain kapeaan tutkimusalaan. Osin tämä on henkilökohtaisten ominaisuuksien sanelemaa – olen aina ollut kiinnostuneempi kokonaisuuksista yksityiskohtien sijaan – mutta osin myös tutkimusalasta johtuvaa. Ilmasto- ja ympäristömuutoksen sekä monimuotoisuuden heikkenemisen kaltaiset ongelmat ovat laaja-alaisia ja yhteydessä melkeinpä kaikkiin maailman ilmiöihin, kuten taloudelliseen toimeliaisuuteen, energiapolitiikkaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Uskoakseni maailmassa on kasvavassa määrin tarvetta sille, että ymmärtää vähän kaikesta, sen sijaan että ymmärtäisi spesialistin tavoin kaiken vähästä. Generalistilla on tarvittaessa valmius perehtyä nopeasti uusiin yksityiskohtiin, koska ilmiöistä löytyy yleensä yhtymäkohtia ja analogioita jo aiemmin omaksuttuun tietoon.
Koen, että työlläni on laajempaa merkitystä. Osana ilmakehätutkimusta suorittavaa yhteisöä saan tehdä työtä, joka pitää yllä ilmakehätutkimuksen korkeaa laatua. Maailman merkittävimpiä pitkän aikavälin haasteita ovat ilmastonmuutoksen, ympäristömuutoksen sekä monimuotoisuuden heikkenemisen kaltaiset viheliäiset ongelmat. Tuntuu motivoivalta tehdä työtä sen eteen, että näihin liittyviä ilmiöitä ymmärrettäisiin entistä paremmin. Luullakseni työni tuottaa välittömämpiä hyötyjä yhteiskunnallisen viestinnän kuin itse tutkimuksen tulosten kautta. Matka perustutkimuksesta sovellukseen ja poliittiseen päätöksentekoon on usein pitkä. Keskustelu median, sosiaalisen median tai kontaktien kautta voi sen sijaan viedä tietoa käytäntöön hyvinkin nopeasti.
Kaipuu konkretiaan ja käytäntöön
Metsätieteen opintojeni alkuvaiheessa aikomukseni ei ollut suunnata tutkijan uralle vaan johonkin käytännönläheiseen työhön, kuten puunkorjuuseen. Perustutkintovaiheessa kiinnostuin kuitenkin metsäpuiden ekologiasta ja muusta metsien ekofysiologiasta. Opintojen edetessä avautui myös tilaisuus päästä mukaan oikeisiin tutkimustöihin. Sitten olivat vuorossa kesätyöt mittausasemalla. Eikä aikaakaan, kun sain jo tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä: mahdollisuus tehdä väitöskirjaa kohtuullisen turvatulla rahoituksella.
Minua kyllä arvelutti tarjottuun tutkimustyöhön ryhtyä, koska aihe oli metsien hiilivetyemissioiden mittausta. Olin etukäteen ajatellut, että tutkimusaiheeni olisi oltava jotain kouriintuntuvaa, jonka saatoin silmin nähdä. Nyt sitten olinkin päätymässä hiilivetyjen pariin – mittaamaan kaasuja, joiden olemassaolon voi todeta konkreettisesti vain herkillä massaspektrometreilla ja kaasukromatografeilla. Ryhdyttävä kuitenkin oli, kun tilaisuus tuli, eikä se nyt vallan paljon ole jälkikäteen kaduttanutkaan.
Väittelin boreaalisten metsien hiilivetyemissioista vuonna 2015. Alalleni on tyypillistä tehdä yhteistyötä poikkitieteellisesti. Niinpä olen ollut mukana monenlaisissa tutkimushankkeissa: puiden runkojen ja metsänpohjan hiilivetyemissioiden selvittämisessä, hiilivetyemissioiden mallittamisessa, puiden ja maan kaasuaineenvaihdunnan mittaamisessa, ylipäänsä laaja-alaisesti puiden ja metsänpohjan ekofysiologian tutkimuksessa. Eikä siinä vielä kaikki: yhteistyö on ulottunut myös muun muassa ekosysteemitason hiilivety- ja kasvihuonekaasumittauksiin, biomassakartoituksiin, metsien ja metsänkäytön hiilitaseen ja muiden ilmastovaikutusten selvittelyyn, ilmakehän kemiallisiin ja fysikaalisiin prosessien saralle, sekä aerosolien muodostukseen, kasvuun ja säteilypakotteeseen liittyviin aiheisiin. Ulkopuolisesta tämä tutkimuskenttä voi vaikuttaa hajanaiselta, mutta sitä se ei ole. Ekosysteemin vuorovaikutus ilmakehän kanssa muodostaa monimutkaisen kokonaisuuden, jossa uudet löydökset ilmiöiden keskinäisissä yhteyksissä avaavat aina uusia tutkimussuuntia.
Nykyään, yli kymmenen vuotta myöhemmin, teen edelleen töitä myös metsien hiilivetytutkimusten parissa. Samalla on kuitenkin toteutunut myös aiemmin kaavailemani konkreettinen tekeminen. Työni painopiste on vuosi vuodelta enemmän siirtynyt pois oman tutkimuksen tekemisestä kohti mittausinfrastruktuurin ylläpitämistä ja kehittämistä. Teen töitä Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksessa (INAR), missä tuen muita tutkijoita heidän kenttämittauksissaan ja tutkimushankkeissaan. Työskentelypaikkanani on eräs kenttämittausasemistamme, Juupajoella Hyytiälän metsäasemalla sijaitseva SMEAR II -ainevirtaamamittausasema.
Metsätieteilijä tulkkina
Luonnontieteellinen kenttämittaus on nykyään sangen teknillistynyt ala. Yksittäinen tutkija ei voi mitenkään hallita alaan liittyvää tekniikkaa ja teknologiaa riittävän laajasti oman tutkimustyönsä ohella. Siksi tarvitaan insinöörejä ja teknikoita, jotka suorittavat enimmän osan varsinaisesta mittauslaitteiden ylläpidosta ja kehitystyöstä. Jo pian väitöskirjatyöni alettua totesin, että tutkijoiden ja teknisen henkilökunnan välinen yhteistyö ei aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Heillä on erilainen tausta, koulutus, ajattelutapa, jopa kieli. Niinpä työni ydintä on toimia eräänlaisena tulkkina tutkijoiden ja teknikoiden välillä ja näin auttaa heitä ymmärtämään toisiaan ja käyttämään resurssejaan tehokkaasti.
Tässä työssä joutuu jatkuvasti uusien ongelmien eteen. Ratkottavat ongelmat ovat pääsääntöisesti käytännönläheisiä, mikä sopiikin minulle paljon paremmin kuin teoreettisten tai abstraktien ongelmien kanssa painiminen. Tutkijalle riittämättömyyden tuntu on aina toimenkuvaan sisäänleivottu riesa. Tässäkin työssä se on läsnä, mutta minusta jotenkin siedettävässä muodossa, koska ongelmat ovat konkreettisia.
MMT Juho Aalto työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksessa.