Erikoistutkija Polaris Koi tutkii ihmisen toimijuutta poikkitieteellisin lähestymistavoin

Filosofian dosentti Polaris Koi ajattelee, että tutkimuksen tulisi olla aidosti ongelmalähtöistä, mutta kansainvälinen tiedepolitiikka ei ohjaa tutkijoita siihen suuntaan

Miksi teemme sellaisia valintoja kuin teemme?

Tutkimukseni ytimessä ovat ihmisen toimijuutta koskevat kysymykset kognitiotieteiden ja yhteiskunnallisten arvokysymysten risteyksessä. Miksi teemme sellaisia valintoja kuin teemme? Miksi meidän on joskus vaikeaa tehdä asioita, joita olemme päättäneet tehdä? Mikä selittää yksilölliset erot päätöksenteko- ja toiminnanohjaustaidoissa, ja miten yhteiskuntamme voisi paremmin tukea moninaisten ihmisten toimijuutta? Olen kiinnostunut ihmisen kognitiivisesta monimuotoisuudesta ja harmaista alueista mielenterveyden ja sairauden rajamailla.

Nostona mainittakoon, että toimin tällä hetkellä erikoistutkijana STN Climate Nudge -projektissa, jossa tarkastelen käyttäytymistieteiden hyödyntämistä ilmastopoliittisten ohjauskeinojen kehittämisessä. Sen ohessa työstän monografiaa, joka käsittelee itsekontrollin (neuro)biologista ja sosiaalista rakentumista. Uutena juonteena tutkimuksessani on valintojen tekeminen kompleksisessa maailmassa: rajallinen ihmismieli ei kykene käsittelemään kaikkia mahdollisuuksia päätöksiä tehdessään, ja niinpä osa mahdollisuuksista ei näyttäydy meille vaihtoehtoina valintoja tehdessämme. Valintojen ja toiminnanohjauksen parissa tehty työ voi auttaa ymmärtämään monia tärkeitä teemoja, kuten esimerkiksi vastuun jakautumista, toiminnanohjauksen tukemista osana kliinistä praktiikkaa, sosiaalista liikkuvuutta tai sen puutetta.

Tutkimuskysymyksilläni on yhteinen siemen. Opiskeluaikoina kiinnostuin itsekontrollista ja ADHD:sta diagnoosina, johon liittyy itsekontrollin vaikeuksia. Yhtäältä ADHD:ta kuvataan perinnölliseksi aivosairaudeksi, mutta toisaalta jotkut menestyvät aloilla, jotka edellyttävät melko vankkaa itsekontrollia, ADHD:sta huolimatta. Halusin purkaa tämän näennäisen ristiriidan ja ymmärtää yksilöllisiä eroja toiminnanohjauksessa ADHD-diagnoosin sisällä. Työ tämän parissa sai minut pureutumaan itsekontrollin biologiseen ja sosiaaliseen perustaan, psykiatrian metafysiikkaan, nosologiaan, rajoitettuun rationaalisuuteen, inklusiivisen ympäristön merkitykseen kognitiolle, psykiatriseen genetiikkaan ja moniin muihin teemoihin, joista nykyinen tutkimusprofiilini koostuu.

 

Kohtaamisia monien tieteenalojen jakamalla alueella

Oppialani on filosofia, mutta lähestymistapani on vahvasti poikkitieteellinen ja tälläkin hetkellä minulla on yhteistyöprojekteja psykologien, ekonomistien, neurotieteilijöiden ja psykiatrien kanssa. Ennen kuin nämä alat eriytyivät erillisiksi tieteenaloiksi, ne hahmotettiin osaksi luonnonfilosofiaa (philosophia naturalis). Tietyssä mielessä näkisin oman tutkimukseni juurikin luonnonfilosofisena, sillä se liikkuu näiden alojen jakamalla alueella. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa minua innostaa se, miten ongelmalähtöistä, uteliaisuuden ja luovuuden ohjaamaa se parhaimmillaan on. Datan lisäksi myös teoreettiset oivallukset ovat muovanneet sitä, miten tutkimme ihmismieltä ja sen toimintaa, ja näenkin filosofialla keskeisen roolin sekä tieteellisessä tutkimuksessa että siinä, miten yhteiskuntana opimme ymmärtämään maailmaa ja omaa inhimillisyyttämme.

Tutkijoiden vuorovaikutus on erityislaatuista ja jaksaa innostaa minua. Harvassa muussa kontekstissa voi puhua erityisestä kiinnostuksenkohteestaan tunnin, minkä jälkeen muut kysyvät vielä jatkokysymyksiä!

Samasta syystä nautin myös opetuksesta. Opetan mm. Turun yliopiston monitieteellisessä tekoälyakatemiassa ja visaisten kysymysten pohtiminen yhdessä opiskelijoiden kanssa on todella antoisaa.

Pahinta tutkijan työssä on pätkätyön tuoma epävarmuus, joka estää sitoutumasta omaan tutkimusyhteisöön ja rakentamasta sitä pitkäjänteisesti eteenpäin. Parasta filosofian tutkijan työssä on sen itsenäisyys ja mahdollisuus sukeltaa syvälle sellaisiin avoimiin kysymyksiin, joita ei voi selvittää pelkästään keräämällä lisää dataa.

 

Tutkimus kollegoiden kanssa jaettuna lahjaekonomiana

Filosofia on hyvin laaja-alainen oppiaine ja niinpä ei olekaan itsestään selvää, että omalla laitoksella välttämättä toimisi useita kollegoita, joiden tutkimusteemat olisivat omieni kanssa yhteneväisiä. Tutkijanura pitäisikin mieltää osaksi kansainvälistä tutkimusyhteisöä enemmän kuin omaa laitosta ja oppiainetta. Rakkaiden lähikollegoiden yhteisön lisäksi tarvitsemme dialogia ja yhteistyötä niiden kollegoiden kanssa, joiden kanssa tutkimuksemme tosiasiallisesti keskustelee. Olen onnekas, sillä minulla on ollut tähän runsaasti mahdollisuuksia. Vuosina 2016–2019 osallistuin nuorempana tutkijana Virginian yliopistosta käsin johdettuun Genetics and Human Agency -tutkimushankkeeseen, joka tarkasteli käyttäytymisgenetiikkaa ja siihen liittyviä filosofisia kysymyksiä. Lisäksi olen päässyt vierailemaan muissakin kansainvälisissä yliopistoissa. Nämä vierailut ovat olleet ammatillisen kehitykseni kannalta avainasemassa. Tietoliikenneyhteydet onneksi mahdollistavat jatkuvan yhteistyön maantieteestä riippumatta.

Matemaatikko Richard Hammingin kerrotaan kyselleen tutkijoilta ensin, mikä kunkin alan tärkein tutkimuskysymys tai ongelma on, ja sitten, miksi tämä ei työskentele kyseisen ongelman parissa. Vaikka en ajattele, että millään tieteenalalla olisi vain yhtä tärkeää kysymystä, saamassa hengessä ajattelen, että tutkimuksen tulee olla aidosti ongelmalähtöistä ja pyrkiä vastaamaan keskeisimpiin avoimiin kysymyksiin ja viemään alaa eteenpäin, ei pelkästään tuottamaan julkaisuja. Valitettavasti kansainvälinen tiedepolitiikka ei ohjaa meitä tähän suuntaan. Vaikka monessa maassa ja yliopistossa on herätty ottamaan askeleita parempaan suuntaan, tutkijayhteisön kansainvälisyys tarkoittaa, että myös tutkimuksen kannustinrakenteen vinoumat ovat kansainvälisiä ongelmia joihin puuttuminen vaatisi pitkäjänteistä kansainvälistä tiedepolitiikkaa.

Poikkitieteellisyys on tällä hetkellä kaksiteräinen miekka: vaikka sitä peräänkuulutetaan hankerahoituksen yhteydessä, se voi olla haaste työllistymiselle sillä työpaikat ovat tyypillisesti oppiainekohtaisia. Näistä haasteista huolimatta pyrin tutkimaan kysymyksiä, joita itse pidän tärkeinä, ja kirjoittamaan niistä tavalla, jota itse pidän mielekkäänä. En ole ollut näille kuvaamilleni paineille immuuni vaan olen joskus tehnyt tässä kompromisseja, mutta katunut niitä katkerasti.

Toisin kuin moni muu, en vastusta tiedeyhteisön kilpailevuutta, mutta toivoisin että kilpailu kohdistuisi oikeasti tärkeisiin asioihin – avoimien, hankalien kysymysten parissa työskentelemiseen – eikä triviaaleihin tekijöihin kuten h-indeksiin. Lisäksi on tärkeää, että tunnistamme tieteen yhteisöllisyyden emmekä liiaksi näe sitä yksilötyönä. Suurin osa artikkeleistani on yksin kirjoitettuja, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi hyötynyt keskusteluista muiden tutkijoiden kanssa, kollegoilta saadusta palautteesta ja minua ennen kulkeneiden työstä. Ajattelen, että tutkimus nojautuu lahjaekonomialle, jossa jaamme toisillemme avokätisesti aikaamme ja ajatuksiamme.