Nuorten Tiedeakatemian jäsen Saana Jukola on tieteenfilosofi, joka on tehnyt tutkimusta tieteen objektiivisuudesta ja lääketieteen filosofiasta. Jukolan mukaan filosofia on väylä pohtia minkä tahansa alan perusteita ja toimintatapoja kriittisesti. Erityisesti koronaepidemian aikaiset tieteelliset erimielisyydet viimeistään osoittivat, että lääketiedekin tarvitsee tuekseen filosofista analyysiä.
Tutkit lääketiedettä filosofisesti. Miten löysit lääketieteellisen filosofian?
Äitini on sairaanhoitaja, ja olen pienestä pitäen lueskellut kaikenlaisia lääkärikirjoja ja terveydenhuoltoon liittyvää kirjallisuutta huvikseni. Lukio-opintojeni alussa suunnittelin hakevani opiskelemaan lääketiedettä. Tuo haave kuitenkin unohtui, koska ajattelin olevani liian ujo lääkäriksi. Päädyin lopulta Jyväskylään opiskelemaan filosofiaa. En heti tuntenut oloani kovin kotoisaksi filosofian parissa ja harkitsinkin parin vuoden ajan vakavasti vaihtavani pääainetta. Eräällä tieteenfilosofian kurssilla kuitenkin hurahdin: tieteenfilosofiahan onkin ala, jonka parissa voisin perehtyä filosofian lisäksi muihin tieteenaloihin. Valmistuttuani päätin jatkaa tohtoriopintoihin ja tutkia tieteen objektiivisuutta. Olin erityisen kiinnostunut siitä, kuinka tutkimuksen kaupallistuminen vaikuttaa tieteellisen tiedon objektiivisuuteen ja luotettavuuteen. Koska yritysten rahoittama tutkimus on hyvin yleistä lääketieteessä, löytyi alalta erinomaisia esimerkkitapauksia tutkimukseeni. Niihin perehtyminen ei tuntunut oikeastaan edes työltä ja väitökseen mennessä olikin tullut selväksi, että jatkossa keskittyisin nimenomaan terveydenhuoltoalaan liittyviin filosofisiin ongelmiin.
Voitko kertoa esimerkkejä, miten olet filosofina voinut vaikuttaa lääketieteelliseen tai terveystieteiden tutkimukseen, tai terveydenhoitoalan käytäntöihin?
Uskoisin suurimman vaikutuksen tapahtuneen opetuksen kautta. Muiden kuin filosofian alan opiskelijoiden opettaminen on ollut merkittävä osa työtäni viime vuosina, ja näillä kursseilla olen päässyt puhumaan tieteen objektiivisuudesta ja näyttöön liittyvistä kysymyksistä esimerkiksi lääketieteen ja psykologian opiskelijoiden kanssa. Parisen vuotta sitten eräs yhdysvaltalainen ravitsemustieteen tutkija kertoi käyttävänsä erästä artikkeliani pakollisena lukemistona omilla tutkimusmenetelmäkursseillaan. Opetuksen kautta vaikutukset käytäntöihin toki tulevat tapahtumaan viiveellä. Kuitenkin ainakin toivoisin, että filosofia voi auttaa tulevia ammattilaisia pohtimaan omien alojensa perusteita ja käytäntöjä entistä kriittisemmin.
Lääketieteellinen filosofia ei liene Suomessa iso ala, onko tilanne toinen jossain toisaalla?
Lääketieteen etiikkaa, bioetiikkaa ja biologianfilosofiaa on toki tutkittu Suomessakin jo pidempään, mutta tieteenfilosofiasta ammentavaa lääketieteenfilosofian tutkimusta on todellakin ollut vähemmän. Toki joitain tutkijoita alalla on Suomessakin, esimerkiksi Pekka Louhiala, Tuomas Vesterinen ja Tuomas Pernu, ja Lääketieteen filosofian verkosto on järjestänyt alan tapahtumia. Kansainvälisestikin lääketieteen filosofia on kasvava ala. Viimeisen viidentoista vuoden aikana tutkijoiden määrä on noussut huomattavasti, lääketieteen filosofiaan erikoistuneita opetusohjelmia on perustettu, ja alalla järjestetään säännöllisesti konferensseja. Lääketieteenfilosofiasta on siis tullut oma erityisalansa. Uskon alan kasvun jatkuvan, sillä koronaepidemia ja terveydenhuollon kriisiytyminen monissa maissa ovat tehneet selväksi, että filosofisille analyyseille on tilausta terveydenhoitoaloilla. Myös tekoälyn käytön yleistyminen sekä lääketieteellisessä tutkimuksessa että kliinisessä työssä on tuonut uusia haasteita, joihin filosofit voivat olla osaltaan vastaamassa. Lääketieteenfilosofia onkin yksi niistä tutkimusaloista, joilla filosofinen työ voi olla todella yhteiskunnallisesti relevanttia.
Mihin kaikkeen lääketiede tarvitsee filosofiaa?
Vaikka emme sitä tule aina miettineeksi, lääketiede ja muut terveyteen liittyvät alat ovat täynnä kysymyksiä, joihin ei voida vastata suoraan empiirisiä tutkimusmenetelmiä käyttäen. Tällaisten ei-empiiristen kysymysten tarkastelu on filosofien erikoisaluetta. Eettisen pohdinnan tarve terveydenhoitoaloilla lienee selvä. Esimerkiksi resurssien priorisointiin ja potilas–lääkärisuhteeseen liittyy paljon kysymyksiä, joihin vastaamisessa eettisten periaatteiden pohtiminen on välttämätöntä. Kaikki alaan liittyvät kysymykset eivät kuitenkaan ole eettisiä, vaan myös käsitteellisille ja epistemologisille eli tietoteoreettisille analyyseille on tarvetta. Moni lääketieteeseen liittyvä käsite ei ole niin yksinkertainen kuin aluksi vaikuttaa. Esimerkiksi se, mitä ’terveys’ ja ’sairaus’ oikeastaan ovat, on pohjimmiltaan filosofinen ongelma. Voidaan vaikkapa kysyä, onko seksuaalinen haluttomuus sairaus, jota tulisi hoitaa lääkkeillä. Viime vuosina filosofit ovat osallistuneet ahkerasti keskusteluihin siitä, millaisen näytön perusteella voidaan tehdä väitteitä kausaalisuhteista. Esimerkiksi COVID-19-pandemian aikana keskusteltiin paljon siitä, millaisille oletuksille mallinnukset taudin leviämisestä tai tutkimukset rokotteiden ja maskien tehosta perustuvat. Filosofit ovat huomauttaneet, että näissä keskusteluissa osallistujat eivät aina jaa samoja epistemologisia taustaoletuksia, minkä seurauksena kiistat kärjistyvät. Paljon tutkimusta on tehty myös siitä, miten tutkimustietoa käytetään käytännöllisen päätöksenteon perustana. Näytön soveltaminen käytäntöön vaikkapa terveyspolitiikassa ei ole mekaaninen prosessi. Erilaisten arvojen ja oletusten pohjalta voidaan tulla hyvinkin erilaisiin näkemyksiin siitä, millaisia toimia tutkimustulosten perusteella kannattaa tehdä. Filosofin rooli on analysoida, tehdä näkyväksi ja tarvittaessa kritisoida näitä arvoja ja oletuksia.