Eduskunta on viime ajat ahkeroinut paitsi lukuisten hallituksen lakiesitysten, myös valtion ensi vuoden budjetin parissa. Valiokunnat ovat ruotineet tuhatsivuisen talousarvioesityksen läpi rivi riviltä, tehden lausuntoja ja kuullen valiokuntiin kutsuttavia asiantuntijoita. On erittäin ilahduttavaa, että myös Nuorten Tiedeakatemia oli asiantuntijoiden joukossa, kun sivistysvaliokunta kokoontui marraskuussa käsittelemään innovaatiotoimintaan ja nuorille tutkijoille suunnattuja lisäpanostuksia. Asiantuntijarivistössä oli tuossa kokouksessa lisäksemme Suomen Akatemian, UNIFIn, ARENEn, Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton edustajat. Toimitimme valiokunnalle lausunnon myös kirjallisena.
Halusimme korostaa, että on erittäin hyvä, että nuorten tutkijoiden urakehitykseen kiinnitetään huomiota, ja että siihen suunnataan varsin merkittävä summa rahaa (25 miljoonaa euroa). Toimme kuitenkin esiin näkemyksemme, että yliopistojen perusrahoituksen korjaaminen esimerkiksi purkamalla yliopistoindeksin jäädytys, olisi pitkällä tähtäimellä tärkeämpi panostus, joka auttaisi myös nuoria tutkijoita laajemmin.
Toimme lausunnossamme esiin, että kilpailun lisääminen tutkimusrahoituksessa ei ole hyvä suunta. Hakemusten kirjoittaminen edellyttää suurta työmäärää, ja kun vain pieni prosentti hakijoista voidaan rahoittaa, tarkoittaa tämä sitä, että suurimmalta osalta hakijoita työtunnit menevät hukkaan. Tämä lisää tehottomuutta ja vähentää yliopistoihin tehtyjen investointien tuottavuutta–kummallinen valinta nykyisessä tehokkuutta korostavassa ilmapiirissä. Halusimme muistuttaa, että kilpailu toki on osa tutkimusta, mutta kun jo yliopistoon opiskelijaksi, saati tutkijaksi pääseminen on monen tiukan kilpailun takana, voisi valtio luottaa siihen, että yliopistojen perustoiminta, opetus ja perustutkimus voitaisiin pitää pyörimässä perusrahoituksella, jotta tutkijat voisivat keskittyä laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen työhön “hankehumpan” sijaan. Toki esimerkiksi Suomen Akatemian rahoituksella on myös merkittävä tehtävä tutkimuskentän uudistamisessa, emmekä tietysti kiellä tätä roolia ja vaikutusta. Painopiste rahoituksessa on kuitenkin huolestuttavasti keikahtanut kilpaillun rahoituksen suuntaan, millä voi uuden tutkimuksen mukaan olla tutkimuksen laatuun ja vaikuttavuuteen negatiivinen vaikutus.
Aiemmassa mielipidekirjoituksessamme esitimme kritiikkiä tätä syksyn akatemiahaussa jaettavana ollutta nuorten tutkijoiden lisärahoitusta kohtaan. Kritiikin voi nähdä suuntautuvan Suomen Akatemiaan, joka järjesti rahan jakamisen osana syyskuun hakua, mutta se oli tarkoitettu yleisemmin yliopistorahoituksen lyhytjänteisyyteen, fragmentoitumiseen ja siihen, että tehdään ensin suuria leikkauksia perusrahoitukseen ja sitten palautetaan raha osittain, mutta kilpailumekanismin kautta.
Sivistysvaliokunnassa Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila kertoi haun tavoitteista sekä alustavia tietoja hakuun osallistuneista. Kuten valiokunnassa totesinkin, osa esittämistämme huolista osoittautui jo tässä turhiksi, hakuun kun oli tullut jopa 500 hakemusta, ja hakijat olivat keskimäärin alansa mediaani-ikää nuorempina väitelleitä. Odotamme innolla, kun keväällä rahoitus sitten jaetaan, ja näemme, miten hyvin rahoitusmuoto päässyt tavoitteeseensa. SA:n tavoitteena kun oli suunnata raha tutkijan itsenäistymisvaiheeseen ja oman ryhmän perustamiseen, eli käytännössä tuohon dosentuurin ja professuurin kynnykselle; tämä on SA:n analyysin mukaan pahin tutkijauran pullonkaula. Ehkä osa sekaannuksesta ja kritiikistä tämän, pari vuotta sitten viimeksi käytössä olleen rahoitusmuodon osalta liittyykin käytettyyn termiin “nuori tutkija”, jonka monet tulkitsevat tarkoittavan väitöskirjantekijää tai vastikään väitellyttä tutkijaa; siis huomattavasti nuorempaa kuin mitä SA termillä nyt tarkoitti. Ei siis ihme, jos keinojen toimivuutta epäillään, jos on eroava näkemys siitä, mikä tavoite oli.
Vierailimme pääjohtaja Mannilan kutsusta Suomen Akatemiassa marraskuun lopussa, ja yhtenä keskustelunaiheena oli juuri tutkijanuran alkuvaihe ja sen kompastuskivet. Keskustelu oli erittäin hedelmällinen ja tulemme jatkossa pitämään tiivistä yhteyttä mm. tutkijanuran kysymyksiin liittyen. Totesimme, että nuorten tutkijoiden rahoitus tulee monenlaisista lähteistä, ja rahoituslähteistä ja yliopistosta riippuen tutkijoiden asema voi olla hyvin erilainen. Voisimme Nuorten tiedeakatemian puitteissa vaikkapa kerätä eri yliopistoista mielestämme hyviä käytäntöjä, joilla tuetaan nuorten tutkijoiden tutkimustyötä ja tieteellistä itsenäistymistä. Tähän keskusteluun on viime aikoina nostettu apurahatutkijoiden tilanne, ja myös sivistysvaliokunnassa nostettiin esiin säätiöiden aivan keskeinen rooli perustutkimuksen rahoittajina. Monikanavainen rahoitus ei välttämättä sinänsä ole ongelma, mutta yliopistojen henkilöstöpolitiikkojen pitää seurata tätä muuttuvaa todellisuutta. Toivottavasti myös eduskunta, tämä tai keväällä valittava uusi, korjaa perusrahoituksen kuopan, jolloin yliopistojen on helpompi toimia tutkimuksen perustana, jota säätiöt ja SA täydentävät.