Tarjoa konkreettista apua Ukrainan sotaa pakeneville tutkijoille

Kansainvälisen tiedeyhteisön piiristä on noussut useita aloitteita Ukrainan sotaa pakenevien tutkijoiden auttamiseksi. Aloitteiden avulla kootaan tahoja, jotka pystyvät tarjoamaan konkreettista tukea tutkijoille, jotta heidän uransa ja elämänsä ei katkeaisi kokonaan sodan vuoksi.

Tarjoa opiskelu- ja työskentelyohjelmia tai -paikkoja tutkijoille

Tukea voi tarjota esimerkiksi perustamalla pakeneville opiskelu- tai työskentelyohjelman/-paikan. Moni suomalainen yliopisto sekä tutkimusryhmä onkin jo ilmoittanut perustamastaan paikasta. Myös lyhytaikaisista paikoista on suuri apu. Apu voi olla rahoitettu opiskelu- tai tutkimuspositio, työpaikka, väliaikainen asunto tai mahdollisuus työpöytäpaikkaan.

#ScienceForUkraine -aloite ylläpitää aloitteista hakemistoa. Vinkkejä auttamistapoihin löytyy aloitteen omilta sivuilta: how-you-can-help. Sivustolta löytyy esimerkiksi lomake, jonka kautta voi rekisteröidä oman instituutionsa auttajien joukkoon. Aloitetta koordinoivat Suomessa väitöskirjatutkija Annina Lattu (Tampereen yliopisto) ja väitöskirjatutkija Katri Rostedt (Tampereen yliopisto). Seuraa aloitetta myös Twitterissä hashtagilla #ScienceForUkraine.

Myös Global Young Academy koostaa listaa Ukrainasta pakeneville tutkijoille tarjottavista lyhytaikaista uramahdollisuuksista. Listalta löytyy jo monia suomalaisia tahoja:

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1jGFCqP2kj1ZAN6xy6EoRN1bozaggk9VEsbzYaIkkYcQ/htmlview

Tietoja pääsee täyttämään tältä lomakkeelta:

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeRGe5Da_b6GGyC6VT7CLGViGs06SzeuX7wRKpC4K5tnvlhgg/viewform

Jo vuodesta 1999 saakka toiminut Scholars at Risk -verkosto työskentelee niin ikään tarjotakseen paikkoja mahdollisimman monille tutkijoille. SAR-verkostoon voi liittyä niin yksilönä kuin instituutionakin:

https://www.scholarsatrisk.org/get-involved-institutions/

https://www.scholarsatrisk.org/get-involved-individuals/

Välitä tietoa ukrainalaisille tutkijoille ja opiskelijoille

#ScienceForUkrainen -sivuilta löytyy englannin- ja ukrainankielisiä printattavia flaijereita, joita voi viedä esimerkiksi oman laitoksen ilmoitustaululle.

Tarjoa majoitusapua

Lisäksi tarvitaan lisäresursseja Suomesta turvaa hakevien majoittamiseen. Kotimajoitustoimintaa koordinoivat Kotimajoitusverkosto ja sen taustayhdistys Kotimajoituksen tuki ry.

Lisätietoja kampanjasivulta

Tarvitsetko apua kriisitilanteen aiheuttamien tunteiden käsittelyyn?

Monet kokevat tällä hetkellä suurta kriisitilanteen aiheuttamaa ahdistusta. Mielenterveyspooliin on koottu ohjeita sekä tahoja, jotka tarjoavat apua sodan aiheuttamien tunteiden käsittelyyn:

Ohjeita ja apua sodan käsittelyyn