Tutkimukselle kasvot -henkilökuvassa nuoret tutkijat kertovat työstään ja polustaan tutkijoiksi
Humanisti ajattelee kirjoittamalla – ja uudelleenkirjoittamalla. Tutkijatohtori Antti Lindfors tutkii folkloristina vasta muotoutumassa olevia yhteisöjä ja kulttuureja.
Kohtalokas risteys vei kohti tutkijuutta
Minusta taisi tulla tutkija onnekkaiden sattumusten, yleisen ajelehtimisen ja kreivin aikaan löytyneen henkilökohtaisen innostuksen seurauksena. Pääsin lukion jälkeen yliopistoon sisään samalla kahteen oppiaineeseen: tietojenkäsittelytieteeseen ja suomen kieleen. Valitsin tässä kohtalokkaassa risteyksessä jälkimmäisen, mistä olenkin ollut tyytyväinen, vaikkei minusta kielitieteilijää varsinaisesti tullutkaan. Vasta yliopistossa havahduin vähitellen kulttuurien tutkimuksen olemassaoloon ja aloitin samanaikaisesti sekä folkloristiikan että uskontotieteen opinnot. Kiinnostuin tutkimuksesta toden teolla vasta graduvaiheessa, joka sytytti minussa innostuksen itsenäiseen kirjoittamiseen ja tieteelliseen keskusteluun osallistumiseen. Sain pohjoisen pimeää vuodenaikaa koskevia kokemuskertomuksia käsittelevän graduni osaksi tuolloin lähestyvää Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa, mikä motivoi osaltaan viimeistelemään kyseisen opinnäytteen. Alkuvaiheessa minua viehätti humanistisessa tutkimuksessa muun ohessa sen kirjallinen luonne, sillä humanistista ajattelua ja tutkimusta toteutetaan isolta osin kirjoittamalla – ja uudelleenkirjoittamalla. Humanistitutkijan on oltava muun ohella taitava kynäilijä, missä on eduksi kiinnostus erilaisten tekstilajien kokeilemiseen ja lukemiseen.
Stand up -komiikasta biohakkerointiin
Olen valikoinut tutkimusaiheeni yhtä lailla tiedollisin perustein kuin tunteen ohjaamana. Tein väitöskirjani stand up -komiikasta, jota en ollut varsinaisesti harrastanut ennen päätöstä alkaa tutkimaan lajia. Johtoajatukseni oli katsoa, mitä suullisten kulttuurien tutkimuksessa sovelletut kerronnan ja esityksen näkökulmat avaisivat ajankohtaisesta sanataiteen lajista, joka tuntui olevan kansainvälisesti mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Näin stand up -komiikassa myös mehukkaan tilaisuuden päästä teoretisoimaan itsen esittämiseen, samastuttavuuteen ja refleksiivisyyteen liittyviä laajempia teemoja – vaikken ehkä osannutkaan näitä abstrakteja aihealueita aluksi edes nimetä.
Nykyiseen aiheeseeni terapeuttisten hyvinvointikulttuurien ja biohakkeroinnin pariin päädyin osin tutkimuksellisen mielenkiinnon ja osin omien terveysongelmieni seurauksena. Olen pitkään kärsinyt epämääräisistä kroonisista vaivoista, joita on nykyään tapana niputtaa niin sanotuiksi toiminnallisiksi häiriöiksi. Näille vaivoille ja oireille on tyypillistä se, ettei niillä ole selkeästi paikannettavaa fysiologista syytä. Ne ymmärretään sen sijaan monilähtöisiksi biopsykososiaalisiksi kimpuiksi, joiden hoitomuodot ovat tavanomaisesti yhtä kokonaisvaltaisia kuin itse oireistotkin. Olen ollut vaivojeni vuoksi tavallaan pakotettu tutustumaan aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja hyvin kirjavaan joukkoon erilaisia hoitomuotoja, joiden ympärille digitaaliset mediaympäristöt ovat luoneet aivan uudenlaisia potilas- ja vertaistukiyhteisöjä. Tätä kautta syntyi myös kiinnostus ryhtyä tutkimaan erilaisten oireiden ja hoitojen äärelle omaehtoisesti syntyneitä kulttuurimuotoja. Biohakkerointi, jota voisi lyhyesti luonnehtia kehon ja terveyden tiedevetoiseksi, systematisoiduksi manipuloinniksi, kytkeytyy samaan aihealueeseen ja tuo yhteen hyvin moninaisen joukon ihmisiä, intressiryhmiä, ajattelutapoja, ruumiintekniikoita ja terveysteknologioita. Kaupallisuudessaan, yksilölähtöisyydessään ja omaan kehoon kohdistuvassa, paikoin epäilyttävässä kokeellisuudessaan se ei ole yksinomaan ongelmaton ilmiö tai liike. Samoista syistä se ansaitsee nähdäkseni yhä enenevissä määrin kriittistä ja analyyttistä huomiota.
Avantouinnin ulottuvuuksista monitieteisesti
Kuluva vuosi 2022 on mennyt itselläni pitkälti avantouinnin ja sen ympärille syntyneiden ilmiöiden kuten Wim Hof -metodin parissa. Avanto- tai kylmäuinnissa minua kiinnostaa sen yksinkertaisuus ja monipuolisuus: jääkylmä vesi tuntuu taipuvan yhtä hyvin vastustuskyvyn tehostamiseen ja stressin selättämiseen kuin myös kehotietoisuuden kehittämiseen tai tunteiden käsittelyn työvälineeksi. Kylmäuinnin juuret ovat yhtäältä syvällä kansanperinteessä ja esimerkiksi 1800-luvun klassisissa luontaishoidoissa. Toisaalta lajista on viime vuosina hiottu yhä systemaattisemmin optimoitu ruumiintekniikka, mikä heijastelee mielenkiintoisesti yleisempää terveyskulttuurien tieteellistymistä ja samanaikaista tieteen popularisointia. Pääsin viime vuoden vaihteessa ilokseni mukaan monitieteiseen tietokirjaprojektiin, jossa käydään monipuolisesti läpi kylmäaltistuksen fysiologisia, kulttuurisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Tietokirjamme Avantoon! Talviuimarin käsikirja on tarkoitus ilmestyä Minerva Kustannuksen kautta myöhemmin tänä vuonna.
Avoimuus, dialogisuus, tieteidenvälisyys
Lasken itseni Turun yliopiston folkloristiikan ja uskontotieteen kasvatiksi, jotka ovat Turussa olleet pitkään läheisessä yhteydessä. En välttämättä ole perinteisin perinteentutkija, vaan mielenkiintoni on suuntautunut vasta muotoutumassa oleviin yhteisöihin ja kulttuureihin. Folkloristiikassa osataan tunnistaa hyvin monenlaisia kulttuurisen auktoriteetin muotoja ja katsoa myös sinne, minne muiden tieteenalojen mielenkiinto ei aina ulotu. Menetelmällisesti nojaan folkloristiikan ohella sen sisaralalle lingvistiseen/semioottiseen antropologiaan, joka tarjoaa huikean työvälineistön pureutua kielen äänteistä ja kehon mikroeleistä alkaen yhä korkeammille yhteiskunta- ja mediateorian makrotasoille saakka. Yleisesti ottaen liputan kulttuurintutkimuksesta (cultural studies) tutun tieteidenvälisyyden nimeen ja uskon, että hankalimpien yhteiskunnallisten ja kulttuuristen kysymysten ratkaisemiseksi ei riitä minkään yksittäisen tieteenalan anti. Monisyisiä ongelmia pitää tutkia monista näkökulmista samanaikaisesti.
Näen humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen arvon niiden sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistävässä ja kriittisen itsereflektiivisessä asenteessa, joka ulottuu sosiaalisesta elämästä tutkimuksen tekemiseen itseensä. Näillä aloilla tutkimus voidaan itse nähdä yhdeksi auktorisoiduksi sosiaalisen ja yhteiskunnallisen toiminnan muodoksi, mikä asettaa sille myös erityisiä avoimuuden ja dialogisuuden vaatimuksia. Pyrin hyödyntämään asemaani tiede- ja teknologiavetoisia terveyskulttuureja tutkivana humanistina edistääkseni tämäntapaista dialogisuutta.
Antti Lindfors työskentelee Suomen Akatemian tutkijantohtorin projektissa (2020–2023) , jossa hän tutkii biohakkerointia yhdistelmänä itsen mittaamista (self-tracking) ja täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja. Hän toimii lisäksi perinteen- ja kulttuurintutkimusta edustavan Eloren (www.elore.fi) päätoimittajana ja audiovisuaalisen kulttuurin tutkimukseen erikoistuneen Lähikuvan (journal.fi/lahikuva) toimitussihteerinä.