Uutiset

Pohjoismaiden nuoret tiedeakatemiat ilmaisevat syvän huolensa pohjoismaisesta tiedepolitiikasta

Pohjoismaiden nuoret tiedeakatemiat ilmaisevat huolensa Pohjoismaiden tiedepolitiikan nykytilasta, jolle on ominaista kasvava poliittinen ohjaus ja merkittävien tutkimusalojen suuri rahoituksen vähentäminen Pohjoismaisten nuorten tiedeakatemioiden yhteislausunto: Sveriges […]

Nuorten Tiedeakatemia toivottaa hyvää kesää!

Nuorten Tiedeakatemian kevätkauteen on mahtunut tapahtumia, kansainvälistä yhteistyötä ja vaikuttamistyötä. Henkilöstö lomailee 28.6.-31.7., minkä jälkeen katse siirretään uuteen toimintakauteen. Akatemiaklubi järjestettiin keväällä kolme kertaa. YouTube-kanavallemme […]

19 uutta jäsentä joukkoomme tulevana syksynä

Nuorten Tiedeakatemian kauden 2023-2027 jäsenet on valittu. Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus valitsee jäsenet kutsumenettelyllä Tiedeakatemian tieteenalaryhmien ja eri tiedeakatemioiden ehdotusten pohjalta nelivuotiskaudeksi. Nuorten Tiedeakatemian omat ehdotukset […]

Jälkikaikuja nuorten tutkijoiden kansainvälisestä kokoontumisesta Helsingissä 2022

Baltian ja Pohjoismaiden nuorten tutkijoiden yhteisöt kokoontuivat kesällä 2022 Helsingissä. Kokoontumisen pääteemoina olivat Ukrainan sota sekä sekä monitieteisyys ja valtioiden rajoja ylittävä yhteistyö. Jälkimmäiseen teemaan […]

Toukokuun Akatemiaklubilla perehdyttiin yhteiskunnalliseen vuorovaikutustyöhön

Nuorten Tiedeakatemian kevään viimeinen Akatemiaklubi järjestettiin Suomalaisen Tiedeakatemian tiloissa 23.5. Aamupäivän puheenjohtajana toimi Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksen varaesimies Tuula Linna. Esitelmävuorossa olivat Sylvester Eriksson-Bique (Lukion käsitteestä […]

Nuorten Tiedeakatemia onnittelee Akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen saaneita jäseniään

Suomen Akatemia julkisti toukokuussa päätökset uusista akatemiatutkijan rahoituksista. Joukossa oli useampi Nuorten Tiedeakatemian jäsen. Suomen Akatemian verkkosivujen mukaan ”Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nopeasti urallaan edenneelle […]

Ilmakehätieteitä, historiaa, filosofiaa, kantasolubiologiaa – maaliskuun Akatemiaklubivideot julki

Nuorten Tiedeakatemian Akatemiaklubikonseptin ytimessä on monitieteisyys ja tieteidenvälisyys, eikä maaliskuun klubi tehnyt linjaan poikkeusta. Klubiesitelmänsä pitivät eri tieteenaloja edustavat Ilkka Kärrylä (Neoliberalism in the Nordics), […]

Jo yli 40 % Suomen lukioista käyttänyt Tutkija tavattavissa -palvelua

Nuorten Tiedeakatemian suosittu tiedekasvatuspalvelu Tutkija tavattavissa on kasvanut ja monipuolistunut lukuvuoden 2022-23 aikana. Palvelun tavoitteena on tuoda tiedekasvatusta kaikkialle Suomeen ja esitellä nuorille tutkijan ammattia […]

Tammikuun Akatemiaklubilla keskusteltiin kansainvälisisten osaajien inkluusiosta

Nuorten Tiedeakatemian vuoden ensimmäinen Akatemiaklubi järjestettiin tammikuun 20. päivä. Klubilla esitelmöivät Samuli Autti (Time Crystals and Superfluids), Maxime Grandin (Näin kansalaistiede paljasti uuden revontulimuodon), Andreas […]

Tallenne Tekoäly-illasta katsottavissa

Nuorten Tiedeakatemia ja Suomalainen Tiedeakatemia järjestivät yhteistyössä Tekoäly-teemaisen illan maanantaina 13.2.2023 Ritarihuoneella Helsingissä. Aiheesta alustivat ja keskustelivat professori Petri Myllymäki (Helsingin yliopisto), apulaisprofessori Riikka Koulu (Helsingin yliopisto) sekä […]

Hae Nuorten Tiedeakatemian jäsenyyttä!

Hyvä urasi alkuvaiheessa oleva väitellyt tutkija! Haluatko mukaan vahvistamaan tieteen asemaa yhteiskunnassa osana monitieteistä tutkijayhteisöä? Kiinnostaako sinua verkostoitua eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja olla mukana […]

Suomalaisen Tiedeakatemian ja Nuorten Tiedeakatemian yhteinen tekoäly-ilta 13.2.

OpenAI–tutkimuskeskuksen Chat GPT avautui viime vuoden lopulla kaikkien kokeiltavaksi, ja tekoälyyn liittyvät kysymykset nousivat hetkessä suomalaisten kahvipöytiin. Mitä tekoälyllä tarkoitetaan ja missä tekoälyä tällä hetkellä […]

Nuorten Tiedeakatemia kommentoi T&K-rahoituksen käyttöä koskevaa suunnitelmaa

Nuorten Tiedeakatemialta pyydettiin kommenttipuheenvuoro Säätytalolla tammikuussa järjestettyyn parlamentaarisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan työryhmän sidosryhmätilaisuuteen. Tilaisuudessa kuultiin sidosryhmien näkemyksiä valmisteilla olevaan pitkäjänteisen T&K-rahoituksen suunnitelman sisältöön. Nuorten […]

Nuorten Tiedeakatemia otti kantaa perustutkimuksen tukalaan asemaan

Nuorten Tiedeakatemian mielipidekirjoitus perustutkimuksen tärkeydestä ja merkityksestä yhteiskunnalle julkaistiin Helsingin Sanomissa 2.1.2023. Runsaasti keskustelua herättänyt kirjoitus on luettavissa Helsingin Sanomien sivuilla sekä alla: Perustutkimus on […]

Nuorten Tiedeakatemian vaikuttava ja kansainvälinen vuosi 2022

Nuorten Tiedeakatemian vuosi 2022 piti sisällään muun muassa kansainvälisen yhteistyön tiivistymistä, suoraa politiikkavaikuttamista sekä tiedekasvatusta kouluille suunnattujen tiedevideoiden ja suosiotaan yhä kasvattavan Tutkija tavattavissa -palvelun […]